Puheet kouluiskusta Whatsappissa eivät riittäneet syytteisiin – "Pahan olon ja yksinäisyyden aiheuttama tilanne"

Riihimäen epäillystä kouluiskusuunnitelmasta jätettiin nostamatta syytteet, koska yksityiskohtainen suunnitelma puuttui. Kolme alaikäistä tyttöä oli keskustellut vuonna 2016 pikaviestipalvelu Whatsapissa muun muassa soveliaasta vaatetuksesta ja puhuneet siitä, miten paljon jotakin koulua on vihattu ja että haluttaisiin hyökätä useampaan kouluun. Tämä selviää maanantaina julki tulleista syyttämättäjättämispäätöksistä.

Vuosina 2000 ja 2001 syntyneiden kolmen tytön Whatsapp-ryhmän nimeksi oli valikoitunut "Salainen suunnitelma". Syyttäjän mukaan aseiden hankkimisesta oli esillä vain se, että kahden tytön isillä oli aseita, mutta niiden säilytyspaikasta ei ollut tarkempaa tietoa.

Esitutkinnassa kävi ilmi, että ainakin kaksi tytöistä oli kokenut koulukiusaamista ja heillä oli ollut hankaluuksia koulussa.

Poliisin tekemissä kotietsinnöissä löytyi lehtiöitä, joissa oli piirroksia koulun tilojen sijainneista. Piirrokset tehnyt tyttö kuitenkin kertoi, etteivät ne esittäneet mitään koulua vaan piirrokset oli tehty huvikseen.

– Kun näitä hahmotelmia ja piirroksia vertaa koulujen pohjapiirroksiin, ei niistä voi tehdä vahvoja johtopäätöksiä, mistä koulusta ja koulun kerroksesta on kulloinkin kyse, syyttäjä Matti Torkkel toteaa päätöksissään.

Ei tarkkaa ajankohtaa eikä roolitusta

Syyttäjän mukaan tyttöjen puheissa oli kyse ajattelemattomuudesta sekä pahan olon ja yksinäisyyden aiheuttamasta tilanteesta.

Tyttöjä epäiltiin esitutkinnan aikana törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelusta. Kyseinen lakipykälä on tiukka. Murhan, tapon, surman tai törkeän pahoinpitelyn valmistelusta täytyy esimerkiksi sopia jonkun kanssa tai laatia tällaisten rikosten toteuttamiseksi yksityiskohtainen suunnitelma.

Syyttäjän mukaan laissa tarkoitettu yksityiskohtaisuus puuttui tässä tapauksessa.

Syyttäjän mukaan kyseessä täytyy olla konkreettinen, ainakin jollakin tavalla yksilöity teko. Pelkästään yleinen valmius tehdä rikos ei riitä.

– Yksityiskohtainen suunnitelma edellyttää selvästi enemmän kuin rikoksen pääpiirteittäinen suunnitelma, mutta ei kuitenkaan edellytä sitä, että rikossuunnitelman kaikki pienimmätkin yksityiskohdat olisi lopullisesti päätetty, syyttäjä tulkitsee.

Syyttäjän mukaan kaikkien kolmen tytön kertomasta ilmenee, että esillä ei ole ollut mitään tarkkaa ajankohtaa, kunkin roolitusta, tarkempaa paikkaa kouluissa, tarkempaa kohdetta tai ihmisryhmää.

– Samoin on tullut ilmi, etteivät he ole hankkineet tietoa tai tutkineet uutisointeja kouluammuskeluista eikä kukaan heistä ole aiemmin käsitellyt järeämpiä ampuma-aseita tai niillä ampunut, syyttäjä perustelee.

Syyttäjä kertoi jo perjantaina Lännen Medialle, että päätti jättää syytteet nostamatta tarkan suunnitelman puuttumisen takia. 

Lue myös:

    Uusimmat