Mainos

Psykologi muistuttaa: Tämä yleinen virhe pilaa dieettisi

Motivaatiopsykologin mukaan ajatusten tukahduttaminen ei auta tavoitteiden saavuttamisessa.

Oletko joskus ryhtynyt laihdutuskuurille ja samalla yrittänyt unohtaa kaikki ajatukset ruoasta? Tai oletko yrittänyt lopettaa tupakointia välttämällä tupakoinnin ajattelua? Motivaatiopsykologi Heidi Grant Halvorsonin mukaan ajatusten hautaaminen on täysin väärä lähestymistapa, joka yleensä johtaa epäonnistumiseen.

– Ajatusten tukahduttaminen on hankala juttu. Periaatteessa sen pitäisi toimia, ja siksipä se onkin yksi yleisimmistä strategioista selvitä uudenvuodenlupauksista. Laihduttajat yrittävät tukahduttaa ajatuksiaan houkuttelevista välipaloista ja alkoholistit välttävät viinan miettimistä. Käytännössä ajatusten tukahduttaminen on kuitenkin erittäin vaikeaa, toimii vain hetken ja johtaa erittäin epämieluisiin seurauksiin.

Tukahduttaminen johtaa mässäilyyn

Grant Halvorsonin mukaan ajatusten tukahduttamisen yrittäminen johtaa yleensä siihen, että unohtamisjakson jälkeen ihminen ajattelee asiaa entistä enemmän. Kun yrität unohtaa hetkeksi suklaaherkut, tekee sinun vähän ajan kuluttua todennäköisesti mieli yhä enemmän herkkuja.

– Tuoreessa tutkimuksessa vähintään puoli askia päivittäin tupakoivat opiskelijat laitettiin kirjaamaan ylös tupakointiaan seitsemän viikon ajan. Toisella viikolla osaa opiskelijoista pyydettiin yrittämään tupakkaan liittyvien ajatusten täydellistä tukahduttamista. Tämän viikon aikana nämä opiskelijat polttivat huomattavasti vähemmän tupakkaa. Kolmannella viikolla, kun ajatuksia ei tarvinut enää tukahduttaa, polttivat opiskelijat sen sijaan huomattavasti normaalia enemmän tupakkaa.

Ajatusten tukahduttamisjakson aikana opiskelijoiden stressihormonituotanto lisääntyi myös huomattavasti. Ajatusten hautaaminen johtaa siis helposti entistä pahempaan kierteeseen ja saa olosi myös stressaantuneeksi.

Motivaatiopsykologi neuvoo: Näin pääset erooon herkuista

1. Älä tukahduta ajatuksia – korvaa ne

Päätä etukäteen, mitä ajattelet silloin, kun mielesi alkaa tehdä vaikkapa suklaata. Kun huomaat ajattelevasi herkkuja, yritä korvata idea terveyttäsi ja hyvinvointiasi edistävällä ajatuksella. Ajattele esimerkiksi, että "tuntuu paremmalta mahtua vihdoin tiukkoihin farkkuihin, kuin syödä lihottava suklaapatukka".

2. Älä tukahduta ajatuksia – suunnittele

Houkutuksia pystyy hallitsemaan suunnitellulla ajattelulla. Sinun ei tarvitse tukahduttaa ajatuksiasi, vaan voit sen sijaan suunnitella etukäteen, miten toimit ajatustesi kanssa. Kun herkkuhimo iskee, päätä etukäteen, että otat tällaisessa tilanteessa esimerkiksi palan purukumia tai hedelmän. Mitä ikinä päätätkään tehdä, se häiritsee mielihalujen ja niihin sortumisen välistä yhteyttä.

(MTV3)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.