Professori nimeää kilpirauhassairauksien riskitekijät – nämä oireet antavat aihetta tutkimuksille
Maailman Kilpirauhaspäivää vietetään 25. toukokuuta. Uutisaamussa keskusteltiin siitä, mistä epämääräisesti oireilevien sairauksien yleisyys johtuu.
Kaulalla sijaitseva kilpirauhanen on aineenvaihdunnan kapellimestari, johon vaikuttavista sairauksista kärsii merkittävä osa suomalaisista – ainakin yli 350 000 henkilöä.
Professori Jarmo Jääskeläinen Itä-Suomen yliopistosta kertoo, että kilpirauhassairauksien yleisyyttä selittävät perinnöllinen alttius sekä elintavat. Kilpirauhassairauksista yleisimmän eli kilpirauhasen vajaatoiminnan riskiä lisäävät esimerkiksi stressi, tupakointi sekä jodin saanti.
– Jos saa liikaa [jodia], se voi lisätä vajaatoiminnan riskiä, mikä tuntuu yllättävältä, Jääskeläinen kertoo.
Kilpirauhassairauksien hämäävät oireet
Kilpirauhasen toimintahäiriöt aiheuttavat oireita monen eri elinjärjestelmän kautta. Ihminen saattaa kärsiä esimerkiksi väsymyksestä, heikkoudesta, ihomuutoksista, ummetuksesta sekä palelusta.
– Se tarkoittaa sitä, että kilpirauhasarvot, etenkin TSH-arvot, kannattaa hyvin herkästi tutkia, Jääskeläinen sanoo.
Osa kilpirauhassairauteen sairastuneista on saanut epämääräisen oireilun vuoksi masennusdiagnoosin ennen alavireisyyden oikean syyn löytymistä. Jos masennukseen liittyy muita oireita, kuten painonnousua, heikkouden tunnetta, ihon kuivuutta tai vatsaoireita, kannattaisi potilaan kilpirauhasarvot tutkia.
– Mutta koska väsymys ja heikkous ja sen erottaminen masennuksesta on vaikeaa, kyllä se tarkoittaa, että kilpirauhasongelmat kannattaa lähtökohtaisesti ainakin kerran sen sairauden hoidon alussa tutkia, Jääskeläinen sanoo.
Kilpirauhasen vajaatoimintaan nuorena sairastunut Soja Sammalkorpi sai virheellisenä pitämänsä masennusdiagnoosin ennen kuin outojen oireiden oikea syy löytyi. Alla olevalla videolla Soja kertoo oireistaan.
Uusimmat
-
20:11
Matkustajan laukusta löytyi ladattu ase lentokentällä Yhdysvalloissa – miehen syyttävä sormi osoitti välittömästi kotiin päin
-
20:01
25-vuotias Pavel saattaa nousta Wagnerin johtoon – kuvattiin isänsä Jevgeni Prigozhinin haudalla
-
20:00
Salkkareissa dramaattinen kohtaus – hahmo jää auton alle
-
19:53
"Mistä se menee?" – Tappara-vahti ei voinut kuin seurata hölmistyneenä
-
19:45
Tässä on tiistain Mestarien liiga -kattaus – konsertin pilaaman pelinurmen kunto hämmästyttää: "Nyt pitää hoitaa hommat paremmin!"
-
19:40
Ruoan hinta lähtee laskuun – nämä tuoteryhmät halpenevat
-
19:18
Keskiviikkona huonot ajokelit – nyt tarkkana liikenteessä!
-
19:08
Kyhmyjoutsen vastusti poliisin käskyjä Helsingissä – video näyttää, miten neuvottelutilanne ratkesi
-
19:02
Britney Spearsin veitsivideot saivat aikaan yllättävän ilmiön, joka auttoi talousvaikeuksien kanssa paininutta rekvisiittaliikettä
-
19:01
Anita kärsi kummankin raskautensa aikana äärimmäisestä raskauspahoinvoinnista: "Se oli maanpäällinen helvetti"
-
18:56
Ukrainan turvallisuuspalvelu kertoo murtaneensa venäläisen vakoiluringin – MTV seuraa sotaa
-
18:55
Rikosseuraamuslaitos haluaa lapsivangit pois vankiloista – "Syytä selvittää"
-
18:41
Katujengit hyödyntävät sosiaalista mediaa – väkivaltavideot voivat tuoda mainetta ja kunniaa tietyissä piireissä
-
18:35
Näistä lähtökohdista gallupien ykkönen eli Pekka Haavisto starttaa presidenttikampanjansa: "Kestokakkonen"
-
18:19
Hunter Biden kiisti syytteet aserikoksista oikeudessa
-
18:17
Rukan maailmancup-viikonloppuun tehtiin historiallinen muutos
-
18:15
Sieppaaja nappasi New Yorkissa pyöräilleen Charlotten, 9 – perheen painajainen päättyi lunnasvaatimuksesta löytyneen sormenjäljen ansiosta
-
18:01
TTK-yleisö buuasi toistamiseen tuomaripisteille – Jorma Uotinen kertoo mielipiteensä
-
18:00
Kokoomuksen entinen kansanedustaja Jaana Pelkonen johtaa Pekka Haaviston vaalikampanjaa tukevaa valtuuskuntaa
-
17:48
Trumpin kannattajilta hämmentävä reaktio sankarinsa syytteisiin – Risto E.J. Penttilä: "Tulee mieleen kultti"
-
Lataa lisää