Prodin väitetään tienneen Eurostatin sotkuista

EU:n komission italialainen puheenjohtaja Romano Prodi on ollut pitkään tietoinen tilastotoimisto Eurostatin taloussotkuista, Financial Times -lehti kirjoitti tiistaina. Prodia kritisoidaan siitä, että hän ei ole toiminut epäiltyä laajaa rahojen väärinkäyttöä vastaan.

Asia on erittäin arka istuvalle komissiolle, koska se lupasi virkaan astuessaan 1999 puhdistavansa pesänsä epäselvyyksistä. Edellinen Jacques Santerin johtama komissio joutui eroamaan hallinnon epäselvyyksien ja nepotismin takia.

FT:n mukaan Prodin lisäksi kolme muuta EU-komissaaria on tiennyt Eurostatin epäillyistä väärinkäytöksistä enemmän kuin he myöntävät. He ovat hallintokomissaari Neil Kinnock (Britannia), budjettikomissaari Michaele Schreyer (Saksa) sekä talouskomissaari Pedro Solbes (Espanja). Lehti viittaa televisiohaastatteluun, jossa Eurostatin hyllytetty ranskalainen pääjohtaja Yves Franchet kertoo pitäneensä Prodin tietoisena tapahtumista.

Eurostatin toiminta kuuluu komission vastuulle. Prodi ja hänen edustajansa torjuivat tiistaina Financial Timesin epäilyt. Prodi sanoi uutistoimisto AFP:lle, että "jutussa ei ole mitään". Espanjalainen Solbes sen sijaan kertoi, että hän keskusteli jo helmikuussa tilastotoimiston sisäisen selvityksen yksityiskohdista. -Raportti paljasti epäselvyyksiä hallinnossa ja valvonnassa, Solbes sanoi Euroopan parlamentissa tiistaina. Hän oli Kinnockin ja Schreyerin kanssa parlamentin budjettivaliokunnan kuultavana.

Rahoja epäillään siirretyn salatilille

Komissio siirsi toukokuussa Eurostatin pääjohtajan Franchet'n ja johtaja Daniel Bykin muihin tehtäviin. Heidän epäillään sekaantuneen taloussotkuun, jossa 900000 euroa tilastojen myyntituloja ohjattiin salaiselle pankkitilille Luxemburgiin.

Solbes kertoo tutustuneensa tapausta koskevaan raporttiin toukokuussa. Hän luonnehti sitä "huolta herättäväksi". Raportin mukaan Brysselissä, Luxemburgissa ja Madridissa tilastoja myytiin ulkopuolisten yritysten kautta. Rahoituksen järjestely ei ole tapahtunut yhteisön sääntöjen mukaan, Solbes myönsi.

Tapausta tutkii EU:n petoksentorjuntavirasto (Olaf). Sekä Franchet että Byk kiistävät tehneensä mitään väärää. Virasto on toimittanut tietojaan myös Ranskan viranomaisille, koska epäselvyydet liittyvät tilastojen myyntiin osallistuneen ranskalaisyrityksen toimintaan.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat