Presidentti Donald Trump palasi sairaalasta Valkoiseen taloon: vähätteli heti koronaa ja otti maskinsa näyttävästi pois – aikoo palata kampanjoimaan

Trump näyttäytyi Valkoisen talon parvekkeella ilman kasvomaskia 1:24
Katso video: Trump näyttäytyi Valkoisen talon parvekkeella ja repi pois kasvomaskinsa.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on palannut Valkoiseen taloon, kertovat useat mediat. Presidentti poistui Walter Reedin sotilassairaalasta Suomen aikaa puoli kahden jälkeen aamulla.

Presidenttiä hoidettiin sairaalassa koronavirustartunnan takia. Trump viipyi sairaalassa kolme yötä.

Uutiskanava CNN:n kuvailun mukaan Trump käveli sairaalasta autoon puku päällään, vilkutti lähtiessään lehdistölle ja nosti peukalot pystyyn. Presidentillä oli poistuessaan maski kasvoillaan.

Washington Postin mukaan toimittajat yrittivät kysyä presidentiltä tämän lähtiessä sairaalalta, kuinka moni Valkoisen talon henkilökunnasta on saanut tartunnan ja onko presidentti supertartuttaja. Presidentti ei vastannut toimittajien kysymyksiin.

Valkoiselle talolle presidentti saapui helikopterilla. Perillä hän kiipesi parvekkeelle ja otti maskinsa pois. Pian saapumisen jälkeen Trumpin tilillä julkaistiin mahtipontisella musiikilla varustettu video, jolla presidentti saapuu helikopterilla takaisin Valkoiselle talolle.

Presidentti tviittasi aiemmin maanantaina, että hänet kotiutettaisiin saman päivän aikana. Koronaviruksen vaikutuksia toistuvasti vähätellyt Trump sanoi samassa tviitissä tuntevansa olonsa paremmaksi kuin 20 vuotta sitten.

Presidentin lääkäri Sean Conley sanoi aiemmin maanantaina New York Timesin mukaan, että presidentti ei ollut vielä "selvillä vesillä". Valkoinen talo on viestinnällään pyrkinyt näyttämään Trumpin hyväkuntoisena, mutta hänen epäillään olleen huonommassa kunnossa kuin on annettu ymmärtää.

Presidentin voinnista on ollut vaikea saada täsmällistä kuvaa, sillä hänen lääkärinsä ovat lehdistötilaisuuksissa jättäneet oleellisia asioita kertomatta.

Maanantain tiedotustilaisuudessa presidentin lääkäri Conley ei esimerkiksi suostunut antamaan tietoja siitä, milloin presidentin koronavirustesti on viimeksi ollut negatiivinen.

Epäilyjä positiivisen testin kertomatta jättämisestä ovat herättäneet muun muassa tiedot siitä, että Trump olisi tiennyt positiivisesta pikatestituloksesta jo esiintyessään Fox News -kanavalla torstaina. Presidentin tartunnasta kerrottiin varhain perjantaina paikallista aikaa.

"Ehkä olen nyt immuuni"

Valkoiseen taloon paluun jälkeen Trumpin tilillä julkaistiin video, jolla presidentti näyttää esiintyvän Valkoisen talon parvekkeella. Trump sanoo videolla, että ihmisten ei tulisi pelätä koronavirusta.

– Älkää antako sen dominoida teitä. Älkää pelätkö sitä.

Yhdysvalloissa on vahvistettu yli 210 000 virukseen liittyvää kuolemaa, selviää Johns Hopkinsin yliopiston seurannasta. Maassa on todettu maailmanlaajuisesti eniten koronavirustartuntoja ja niihin liittyviä kuolemia.

Videolla Trump kehuu Yhdysvaltojen lääkinnällisiä varusteita ja lääkkeitä. Maan terveydenhuolto on erittäin kallista ja sairausvakuutuksiin linkitettyä. CNN kirjoittaakin, että tavallisen yhdysvaltalaisen ei tule odottaa saavansa yhtä laajaa hoitoa kuin presidentti.

Trump toisti myös väitteensä, että voi nyt paremmin kuin vuosikymmeniä sitten.

– Nyt voin paremmin, ja ehkä olen nyt immuuni.

Ennen sairaalasta lähtemistä Trump kertoi Twitterissä palaavansa pian kampanjoimaan.

Trumpin vaalikampanjasta on kerrottu, että presidentin aikomus on osallistua 15. lokakuutta järjestettävään vaaliväittelyyn. Kampanjasta todetaan kuitenkin, että lääkärit tulevat päättämään paljon presidentin liikkumisesta. Asiasta kertoo muun muassa CBS News.

Yhdysvalloissa on määrä järjestää presidentinvaalit alle kuukauden päästä.

Biden ei ollut yllättynyt Trumpin tartunnasta

Demokraattien presidenttiehdokas, ex-varapresidentti Joe Biden kertoi NBC News -kanavan lähetyksessä CNN:n mukaan, että hän ei ollut yllättynyt presidentti Trumpin koronavirustartunnasta.

Biden sanoi olevansa iloinen, että presidentti vaikuttaa olevan toipumassa sairaudesta.

Hän oli kuitenkin huolissaan siitä, että Trump on ilmaissut, ettei ihmisten tulisi olla kovinkaan huolissaan viruksesta.

– Noin tuhat ihmistä saa päivittäin koronaviruksen. Se on merkittävä huoli. Toivon, ettei kukaan kävele pois luullen, että se ei ole ongelma.

Lue myös:

    Uusimmat