South Parkin uudessa jaksossa irvaillaan jälleen rankasti Donald Trumpille.
South Park -animaatiosarja on jälleen ottanut hampaisiinsa Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin.
Muun muassa Variety-lehti kertoo, että South Parkin 27. tuotantokauden kolmannessa jaksossa Trumpille irvaillaan jälleen hänen peniksensä koosta. Sickofancy-nimeä kantavassa jaksossa presidentti myös muun muassa ottaa vastaan lahjuksia Metan toimitusjohtajalta Mark Zuckerbergiltä ja Applen toimitusjohtajalta Tim Cookilta sekä jatkaa seksin vonkaamista Saatanalta.
Jaksossa Towelie-hahmo matkaa Trumpin sotilaiden valtaamaan Washingtoniin pyytääkseen presidenttiä laillistamaan marihuanan koko maassa. Washingtonissa Towelie pysähtyy katsomaan alun perin Thomas Jeffersonia ja Abraham Lincolnia esittäneitä patsaita, joihin on vaihdettu Trumpin kasvot – ja mikropenis.
Varietyn mukaan jaksossa kuvataan myös liuta poliitikkoja, jotka vakuuttavat Trumpille, ettei tämän penis ole pieni.
Lue myös: South Park teki paluun ja antoi penisvitseillään Trumpille tylyn kylvetyksen – Valkoinen talo menetti hermonsa täysin
Trumpille irvailtiin myös South Parkin 27. tuotantokauden avausjaksossa, joka esitettiin Yhdysvalloissa 23. heinäkuuta. Avausjaksossa Trump muun muassa hyppää sänkyyn Saatanan kanssa, jota petipuuhat eivät kuitenkaan kiinnosta. Yksi syy paholaisen haluttomuudelle on se, ettei hän meinaa löytää presidentin mikropenistä.
Avausjakson lopussa tekoälyn luoma ihmis-Trump vaeltaa aavikolla alastomana ja ääninäyttelijä kertoo, että "Trumpin sukupuolielin on pieni, mutta hänen rakkautensa meitä kohtaan on suuri".
Valkoinen talo repi pelihousunsa sarjan avausjakson vuoksi.
– Vasemmiston tekopyhyydellä ei ole mitään rajaa. Vuosien ajan he hyökkäsivät South Parkia vastaan kutsuen sitä "sopimattomaksi" sisällöksi, mutta nyt he ylistävät sarjaa, Valkoisen talon tiedottaja Taylor Rogers kommentoi heinäkuussa.
Rogersin mielestä niin South Parkin tekijöiden kuin vasemmiston suosio romahtaa, sillä heillä ei ole aitoa tai omaperäistä sisältöä.
– Tämä sarja ei ole ollut merkityksellinen yli kahteenkymmeneen vuoteen, ja se roikkuu mukana enää epätoivoisesti huomiota hakevien, mielikuvituksettomien ideoidensa varassa. Mikään neljännen luokan ohjelma ei pysty pilaamaan presidentti Trumpin voittoputkea, hän jatkoi.