Koronatartunnan saanut Donald Trump poistui autosaattueessa sairaalasta vilkuttamaan kannattajilleen – "Aion tehdä pienen yllätysvierailun"

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump poistui hetkellisesti häntä hoitaneesta sairaalasta. Useat mediat kertovat autosaattueen ajaneen presidentin kannattajien ohitse.

Koronatartunnan saanut presidentti vilkutti kannattajilleen autosta maski kasvoillaan. Pian presidentti palasi häntä hoitavaan Walter Reed -sotilassairaalaan.

Vain hetkeä ennen ajelua presidentti julkaisi Twitterissä videon, jolla hän kertoi tekevänsä "pienen yllätysvierailun" sairaalan ulkopuolella olevien kannattajien luokse.

– Ajattelin, että teemme myös pienen yllätyksen kaduilla oleville patriooteille. He ovat olleet ulkona pitkään, ja heillä on Trump-lippuja. He rakastavat maatamme. En aio kertoa muille kuin teille, että aion tehdä pienen yllätysvierailun, Trump sanoi videolla.

Saattueesta otetuista kuvista näkyy, että Trumpin kanssa autossa olleella ihmisellä oli päällään suojamaski ja -asu sekä suoja silmillään. CNN kertoo, että Valkoisen talon toimittajille ei kerrottu etukäteen Trumpin aikeista poistua sairaalasta.

Valkoisen talon kirjeenvaihtajien lausunnossa kritisoidaan median mukaan sitä, että presidentti poistui sairaalasta terveyskriisin aikana ilman, että siitä kerrottiin toimittajille, joiden tehtävä on välittää yhdysvaltalaisille tietoa presidentin voinnista.

– Nyt enemmän kuin koskaan amerikkalainen yleisö ansaitsee riippumattoman uutisoinnin presidentistä, jotta heille voidaan luotettavasti kertoa hänen terveydestään, lausunnossa sanottiin CNN:n mukaan.

"Poliittista teatteria"

Moni lääketieteen asiantuntija on kritisoinut Trumpin fanikierrosta. CNN kirjoittaa, että presidenttiä hoitavassa sairaalassa työskentelevän lääkärin ja George Washingtonin yliopiston apulaisprofessorin James Phillipsin mukaan kierros oli tarpeeton ja poliittista teatteria.

Hänen mukaansa kaikkien presidentin kanssa samassa autossa olleiden tulisi olla nyt 14 päivän karanteenissa.

– Tuo presidentin maastoauto ei ole vain luodinkestävä, vaan se on ilmatiiviisti suljettu kemiallisia hyökkäyksiä vastaan. Koronan leviämisen riski sisällä on niin suuri kuin lääketieteellisten toimenpiteiden ulkopuolella voi olla, Phillips tviittasi.

Valkoisen talon edustajan Judd Deeren mukaan autosaattue oli saanut hyväksynnän lääkinnälliseltä tiimiltä, kirjoittaa CBS News. Deere sanoo median mukaan, että kierrosta varten tehtiin tarvittavat varotoimet.

"Tämä on todellinen koulu"

Videolla Trump kertoi myös oppineensa paljon koronaviruksesta.

– Olen oppinut paljon covidista, hän sanoi.

– Tämä on todellinen koulu. Tämä ei ole luetaan kirjoja -koulu.

Presidentin Twitter-tilillä julkaistuilla videolla hän kiitti myös sairaalan henkilökuntaa. Videolla esiintyvä Trump vaikuttaa hyvinvoivalta. Videosta ei selviä, milloin se on kuvattu. Aiempien arvioiden mukaan Trump saattaisi päästä maanantaina pois sairaalahoidosta.

Hoidon on tarkoitus jatkua Valkoisessa talossa. Sunnuntain tiedotustilaisuudessa lääkärit kertoivat, että Trumpin veren happitasot olivat viime päivien aikana alentuneet hetkellisesti kahdesti. Valkoisen talon lääkäri vahvisti, että Trumpille annettiin lisähappea Valkoisessa talossa ennen kuin hänet kuljetettiin sairaalaan.

Presidentti Trumpin ja hänen puolisonsa Melania Trumpin koronatartunnoista kerrottiin paikallista aikaa perjantaina varhain aamuyöllä.

Lue myös:

    Uusimmat