Presidentti Chen äänesti Taiwanissa

Taiwanin presidentinvaalien äänestystulos varmistunee puolen päivän jälkeen. Istuvan presidentin ja opposition ehdokkaan taistosta odotetaan tiukkaa.

Taiwanilaiset äänestävät parhaillaan presidentinvaaleissa. Myös presidentti Chen Shui-bian on antanut äänensä vaaleissa vakuuttaen, ettei eilinen ampumatapaus pysty murskaamaan Taiwanin demokratiaa.

Taiwanissa äänestetään sekä uudesta presidentistä että kansanäänestyksessä Taiwanin ja Kiinan välisistä suhteista.

Vaalitunnelmaa varjostaa eilinen ampumatapaus, jossa presidentti Chen Shui-bian haavoittui, kun häntä ammuttiin vatsaan. Presidentti oli kampanjamatkalla eteläisessä Tainanin kaupungissa. Samalla haavoittui myös varapresidentti Annette Lu, jota luoti osui toiseen polveen. Ampujaa ei ole toistaiseksi löydetty.

Taiwanin kansallisesta turvallisuudesta vastaavan viranomaisen mukaan Kiinalla ei ole osuutta ampumiseen. Ampujalla ei viranomaisen mukaan ollut myöskään poliittista motiivia.

Presidentinvaaleissa ehdokkaina olevien Chenin ja opposition Lien Chanin kannatus on mielipidemittausten mukaan koko lailla tasoissa.

Äänestysvilkkauden odotetaan nousevan jopa 80 prosenttiin. Äänestyskopit sulkeutuivat kello 10 Suomen aikaa. Vaalien voittaja julistetaan iltapäivällä.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat