Postinjakajien häirintä lisääntyy: Humalaisten huutelua ja uhkailua – "Ei ole vitsi, että koira puri postinjakajaa"

Postilta yllävä veto – postinkantajista ruohonleikkaajia 1:51

Postinjakajat joutuvat Suomessa yhä useammin häiriköinnin kohteeksi. Posti-konsernin riskihallinta- ja turvallisuusjohtaja Markku Rajamäki arvioi, että postin tietoon erilaisia postinjakajiin kohdistuneita uhkailuja tulee viikoittain.

– Ei ole vitsi, että koira puri postinjakajaa. Sitä tapahtuu jatkuvasti. Postinjakaja uhkaileminen väkivallalla on viime aikoina yleistynyt. Luulen, että se on yleinen kuva tästä ajasta eivätkä postinjakajat ole ainoa kohteeksi joutunut ryhmä, Rajamäki sanoo.

Häirintä kohdistuu kaikkiin

Suuri osa jakajista ainakin pääkaupunkiseudulla on maahanmuuttajataustaisia.

Rajamäen mukaan muutama vuosi sitten erityisesti he kokivat työssään häirintää, mutta tämä ilmiö on vähenemään päin.

– Häirintä ei käsitykseni mukaan liity etniseen taustaan tai sukupuoleen. Yleensä taustalla on esimerkiksi mielipide siitä, että jakaja pitää liian suurta meteliä.

– Suurin osa ongelmista liittyy kuitenkin varhaiseen aamujakeluun ja aikaan, jolloin kaduilla kulkee vain poliiseja, ambulansseja, takseja, jakajia sekä humalaisia baarista palaajia.

"Sankaria ei kannata leikkiä"

Rajamäen mukaan postilaiset kokevat vuosittain joitakin kymmeniä uhkaavia tilanteita. Koulutuksessa jakajia opastetaan pakenemaan uhkaavia tilanteita.

– Sankaria ei kannata leikkiä. Oma turvallisuus on kaikkein tärkeintä.

Turvallisuusjohtaja muistaa tilanteita, joissa postinjakaja on joutunut julman väkivallan uhriksi.

Kaksi vuotta sitten Hangossa perehdytettävänä olleen jakajan kimppuun käytiin ja hänen kurkkunsa viillettiin auki.

– Oli hyvin lähellä ettei hän menettänyt henkeään. Tätä se karmeimmillaan saattaa olla. Tyypillinen tapaus on kuitenkin sanallinen uhkailu, joka ei johda fyysiseen väkivaltaan. 

Lue myös:

    Uusimmat