Posse keräsi yli puolen miljoonan yleisön

Posse sai perjantai-iltana yli puoli miljoonaa katsojaa MTV3-kanavalle ja oli Suomen puhutuin tv-ohjelma, kun twiitit ohjelmasta levisivät yli 1,2 miljoonalle silmäparille.

Aku Hirviniemi, Jaakko Saariluoma, Jarppi Leppälä, Jukka Hildén, Jarno Laasala ja HP Parviainen luotsasivat uuden viihdeshow'n ensimmäisen suoran lähetyksen läpi energialle ja korkealla sykkeellä.

Possen keskikatsojamäärä oli 537 000 ja kaikkiaan puolitoistatuntista lähetystä seurasi yli miljoona suomalaista (tavoittavuus, väh. 3 minuuttia yhtäjaksoista katselua).

– Uuden luominen on aina valtava prosessi sisällöntekijöille. Olemme todella tyytyväisiä ja iloisia, että Possen uskomattoman lahjakas ja ammattitaitoinen ryhmä onnistui tekemään vetovoimaisen ja monipuolisen puolitoistatuntisen suoran shown. Tuskin maltan odottaa, mitä kaudella on vielä luvassa, iloitsee MTV:n ohjelmajohtaja Kristiina Werner-Autio.

Posse oli perjantaina Suomen puhutuin tv-ohjelma. Twitterissä #MTVPosse hashtagillä twiitattiin 4615 kertaa ja twiitit levisivät 1,2 miljoonalle silmäparille. YouTubessa Posse-kanavan videoita oli katsottu jo ennen tv-ohjelman alkua yli 3,8 miljoonaa kertaa.

Katsojaluvut: Finnpanel Oy, TV-mittaritutkimus

Sosiaalisen median luvut MTV:n Some-tv-mittari http://www.mtv.fi/spotti/sometvmittari

#MTVPosse

Posse perjantaisin klo 20.05 MTV3-kanavalla.


Lue myös:

    Uusimmat