Portugali kiehuttaa Brysselissäkin: "Suomea mainostetaan ongelmien ratkaisijana, nyt olemmekin itse ongelma"

Suomen venkoilu Portugalin tukemisessa herättää hämmästelyä myös Brysselissä europarlamentissa. SDP:n euroedustaja Liisa Jaakonsaari myöntää, että tilannetta on ollut vaikea selittää omassakin ryhmässä.

- Stubbin brändiryhmässä Suomi nostettiin ongelmien ratkaisijaksi ja nyt Suomi on ongelma. Se ei ole kovin kunniakasta, Jaakonsaari sanoo.

Myös kokoomuksen meppi Sirpa Pietikäinen harmittelee, että Suomessa päähuomio on nyt marssijärjestyksessä, miten eduskunnasta saadaan puristettua Portugali-kanta, eikä itse ongelmassa.

- Tässä järjestellään huonekaluja kämpässä, joka uhkaa mennä alta, Pietikäinen maalailee.

RKP:n euroedustaja Carl Haglund syyttää keskustaa ja vihreitä populimista. Vielä ennen vaaleja Portugalin pelastaminen oli molemmille tärkeä asia, mutta vaalitappion jälkeen kumpikaan ei enää aja eteenpäin koko lainapakettia.

Haglund muistuttaa, että hallitustunnustelija Jyrki Kataisella (kok.) ei ole vaihtoehtoja, kun vihreät ja keskusta ovat ankkuroineet jo nyt itsensä oppositioon.

- Tämä on vaalien jälkeistä turhautumista ja populismia, josta voi antaa vain arvosanan neljä miinus, Haglund ryöpyttää ja toivoo erityisesti vihreiden sittenkin harkitsevan hallitusvastuuta.

Vihreiden meppi Heidi Hautala väläyttääkin, että vihreät pohtisivat vielä uudestaan hallitushalujaan. Hautalan mielestä perussuomalaisille ei voi antaa erivapauksia Eurooppa-politiikassa, sillä Portugali-paketin jälkeenkin hallituksella riittää vaikeita EU-asioita. Tämän takia Portugalin pitäisi olla kynnyskysymys hallitukseen menolle.

- Tämä on myös stressitesti tulevan hallituksen kestävyydelle, koska jatkossa tarvitaan enemmän eurooppalaista talouspolitiikkaa eikä vähemmän, Hautala sanoo.

Keskustalaismeppi Riikka Manner sanoo, että tulevan hallituksen pitäisi tehdä selkeä linjaus Portugali-paketista. Manner kiistää, että keskusta olisi kääntänyt takkia.

- Pallo on nyt vaalien voittajilla ja keskusta odottaa heidän linjauksiaan, Manner muistuttaa.

Lue myös:

    Uusimmat