Pörssipäivä

Viikon odotetuinta uutista kannatti todellakin odottaa. Helsingin pörssin tämänaamun kalsea tunnelma vaihtui Nokian uskomattomien tuloslukujen myötä helteiseksi.

Pitkään lähes oikeaan osuneet analyytikot menivät arvioissaan pahasti vipuun Nokian lyödessä pöytään 3,2 miljardin tuloslukemat. Ennusteiden nokittaminen vaatimattomasti 500 miljoonalla markalla ei voinut olla enää pörssissä näkymättä. Helsingin pörssissä ei tänään juuri muita yhtiöitä tunnettu, sillä sen verran puhuttavaa 73 prosentin tulosparannus edellisvuoteen tarjosi.

Nokian julkaisusta ei löytynyt "luurankoja", joten sijoittajat saattoivat rauhassa ostaa osaketta aina vain ylempiin tasoihin. Kurssihuiput tekaistiin alkuiltapäivästä 505 markkaan, kun vielä aamulla samaisesta paperista saattoi maksaa 50 markkaa vähemmän. Nokia sai hetkessä uusia entistä voimakkaampia ostosuosituksia sekä tavoitehintojen ylennyksiä kansainvälisiltä investointipankeilta. Lievä pettymys oli vain markkinajohtajuuden maininnan puuttuminen. Yhdysvaltain viime päivinä rysähtäneiden osakemarkkinoiden avautuminen tänään vei Nokian kurssinoususta suurimman puhdin. Osake valui viimeisen tunnin aikana lähes parikymppiä sulattaen yksin nostamastaan hex-yleisindeksistä yli prosentin. Päivän päätöksessä Nokiaa tehtiin 487 markkaan eli 17 markkaa eilisen päätöstä ylempänä.

Yleisindeksille plussaa jäi kaikesta huolimatta 1,4 prosenttia. Portfolioindeksi jäi nollille. Pörssilistan kahden miljardin markan osakevaihdosta Nokia kaapi kokoon 1,7 miljardia. Tämänpäivän kaupankäyntiä leimasi Yhdysvaltain osakemarkkinoiden eilinen raju niiaus jo kolmantena perättäisenä päivänä. Kaikki Euroopan pääpörssit vaipuivat vajaan prosentin miinukselle. Aasiassa pörssit vahvistuivat, vaikka Japanin pääministeriksi valittiin finanssimarkkinoiden "väheksymä" Obuchi. Myös Moskovassa kurssit kääntyivät koronlaskusta huolimatta laskuun. Ericssonia tehtiin Tukholmassa toivorikkaasti yleneviin tasoihin Nokian imussa.

Ericssonin tulosluvut julkaistaan ensi maanantaina, minkä jälkeen kaikki merkittävimmät matkapuhelinyhtiöt ovat kertoneet tarinansa. Nokian tuloksesta pääsi nauttimaan myös sopimusvalmistaja Elcoteq, mille päivä toi kolmen prosentin nousun myötä 73 markan tason. Toimialoista muut palvelut ja elintarviketeollisuus painuivat pahiten. Raisiota tehtiin toistamiseen kolmisen prosenttia halventunein hinnoin, kun erimielisyydet Benecolin tunkeutumisesta Yhdysvaltain markkinoille hämmensivät sijoittajia.

(STT-Boss Information)

Lue myös:

    Uusimmat