Pörssipäivä

Tahmean varovainen tunnelma jatkui osakemarkkinoilla viikon toisena pörssipäivänä. Hex-yleisindeksillä mitattuna osakkeet halpenivat muiden Euroopan pörssien vanavedessä 1,34 prosentilla ja indeksin loppuluvuiksi kirjattiin 3437. Pörssin päivävaihto jäi vajaaseen 700 miljoonaan markkaan.

Takkuilun Helsingissä järjesti pitkälle Nokia, jonka esitys eilisillä Yhdysvaltain markkinoilla pudotti osakkeen taas 450 markan alapuolelle. Eilen osakkeella tehtiin ylimmät kaupat sentään 466 markkaan. Suupielet kääntyivät alaspäin myös dollarin halpenemisen sekä New Yorkin pörssin miinukselle painumisen takia. Huomenna pidettävä Fedin korkokokous aiheutti jo pientä murhetta, tosin korkojen nousuun eivät asiantuntijat tällä haavaa usko.

Odotetuin tulosjulkaisu kuultiin UPM-Kymmeneltä, jonka osake olikin yhden suurkaupan ansiosta päivän vilkkaimmin vaihdettu. Tulos rahoituserien jälkeen nousi lähes 4,7 miljardiin markkaan edellisvuoden kolmesta miljardista. Tulos ylitti lievästi analyytikoiden ennusteet, mutta pörssissä meno ei päätä huimannut. Liikevoittoon sisältyi käyttöomaisuuden myyntivoittoja 2,2 miljardilla markalla, mikä sisälsi 750 miljoonan tappion Chapelle Darblayn LWC-paperitehtaan myynnistä. Aikakauslehtipaperien liikevoitto kuihtui yli miljardilla markalla 650 miljoonaan markkaan hintojen alenemisen takia. Määrällisesti myynti kehittyi edelleen suotuisasti.

UPM:llä kaupankäynti aloitettiin 120 markan rajan koputtelulla, mistä pahimmilla hetkillä valuttiin 115,5 markkaan. Ruotsalaisen metsäyhtiö AssiDomänin tuloksen jääminen odotusten alle heijastui myös meikäläisiin metsälappuihin. Iltapäivän viimeisillä tunneilla luottamus metsää kohtaan palautui lievästi ja toimialalle pakkaseksi kirjattiin 0,8 prosenttia. UPM:n osakkeella viimeiset kaupat tehtiin reilun 118 markan kappalehintaan, missä nousua maanantaista oli vajaat 0,2 prosenttia.

Fiskarsin odotettua parempi tulos ei innostanut sijoittajia ostokannalle. Molemmat osakesarjat pysyivät nihkeillä vaihdoilla jotakuinkin maanantaisilla tasoillaan. Yhtiö kuuluu tosin niihin harvoihin, jotka eivät ole kärsineet viime aikojen alennusmyynnistä.

Päivän suurimmat laskijat löytyivät Siljan osakkeista. Yhtiön tiedotus lokakuun matkustajamäärien reilun kymmenen prosentin laskusta upotti jo ennestään karikolla lojunutta Siljaa roimasti. Pienellä vaihdolla sarjat tapailivat alle 30 markan tasoja, joten parhaista päivistä ne ovat valuneet noin puoleen. Molempien sarjojen viimeiset kaupat tahtiin 26 markalla.

New Yorkissa markkinat avautuivat lievästi ylöspäin. Tunnin kaupankäynnin jälkeen Dow Jones näytti vielä 0,4 prosentin ja Nasdaq-indeksi 0,1 prosentin plussaa. Nokian kurssi lähti lievään laskuun. Yhtä osaketta vastaavan ADR-todistuksen kurssi tunnin kaupankäynnin jälkeen käväisi alle 87 dollarissa.
(STT-Boss Information Oy)

Lue myös:

    Uusimmat