Mainos

Pörssipäivä

Osakkeiden hinnat halpenivat Helsingin pörssissä tänään. Pörssistä kuitenkin huomautettiin, että indeksilaskennassa olleen operointivirheen vuoksi Tieto puuttui näkyvissä olevista yleis- ja portfolioindekseistä.

Hex-yleisindeksi laski noin 1,7 prosenttia. Indeksin korjattu pisteluku oli varsinaisen kaupankäynnin päättyessä 6069,03. Portfolioindeksi, jossa Nokian painoarvoa on rajoitettu sen sijaan oli lähes perjantaisella tasollaan. Korjattu pisteluku oli päivän päättyessä 3104,96.

Pörssin mukaan indeksilaskenta palautuu normaaliksi huomenna. Nokian A-osakkeen kurssi oli pitkin päivää perjantain päätöslukemia alempana. Osakkeen hinta oli päivän päättyessä 123,95 euroa eli osake oli halventunut 3,54 prosenttia. Nokian K-osake oli halventunut 123,00 euroon. Metsäyhtiöistä muun muassa UPM-Kymmenen osakkeet vaihtuivat vilkkaasti. Yhtiön osake kallistui 0,20 euroa ja osakkeen hinta oli päivän päättyessä 23,20 euroa.

Toimialoista metsäosakkeet kallistuivat reilut puoli prosenttia ja metalli- ja konepajaosakkeet yli kaksi prosenttia. Pankki- ja vakuutusosakkeet sen sijaan halpenivat. Nokian kurssi oli laskussa myös New Yorkin pörssissä. Osakkeen hinta oli halventunut hieman reilut neljä dollaria. Suomen aikaa puoli kuudelta osakkeen hinta oli 139,94 dollaria eli noin 736 markkaa.
(STT-Reuters)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.