Pörssipäivä

Helsingin pörssi pinnisti tänään kaupankäynnin päätteeksi selvästi plussalle ja Hex-yleisindeksi ylitti taas 14 000 pisteen rajan. Kaiken kaikkiaan nousua kertyi 1,15 prosenttia pistelukuun 14 108,62.

Erityisen vahvassa vedossa olivat metsäosakkeet, joille nousua kertyi lähes neljä prosenttia UPM-Kymmenen ja Stora Enson imussa. Painorajoitettu portfolioindeksi vahvistui 1,8 prosenttia ja pysyi 5000 pisteen yläpuolella. Pörssiveturi Nokian hinta kääntyi iltapäivällä plussalle, kun yhtiön osake lähti nousuun New Yorkissa. Loppuhinnaksi Helsingissä tuli 169,50 euroa. Sonera vahvistui liki kaksi ja puoli euroa 70,35 euroon.

Kokonaisvaihtoa oli koossa jatkuvan kaupankäynnin päätteeksi 331 miljoonaa euroa kahden ison osakekaupan ansiosta. Merita Kiinteistöt myi omistamansa kolmanneksen kiinteistösijoitusyhtiö Cityconista Meritan sijoitusyhtiö Partitalle. Kaupassa siirtyi kaikkiaan 39 miljoonaa Cityconin osaketta reilun euron kappalehinnalla, mikä nosti Cityconin pörssin toiseksi vaihdetuimmaksi heti Nokian jälkeen. Toinen iso pörssikauppa tehtiin aamupäivällä, kun sijoitusyhtiö Sponsor vähensi osuuttaan Telestessä.

Metalli- ja konepajatoimiala paransi prosentin ja pankki- ja rahoitusosakkeet pysyivät prosentin verran miinuksella.
(STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat