Pörssipäivä: New York veti plussalle

Helsingin pörssi nousi plussan puolelle New Yorkin pörssikurssien vetämänä. Ennen New Yorkin pörssin avautumista kello 16.30 Helsingin pörssin yleistä kurssikehitystä kuvaava Hex-indeksi oli selvästi miinuksella, mutta päätyi päivän päätteeksi 1,7 prosenttia plussan puolelle pistelukuun 14064. Painorajoitettu portfolioindeksi oli kaupankäynnin päättyessä 1,2 prosenttia lähtötasonsa yläpuolella.

Nokian osake kallistui tiistaina vajaat pari prosenttia 52,20 euroon. Toiseksi eniten vaihdettu nousi New Yorkin kurssikehityksen siivittämänä Helsingissäkin yli neljä prosenttia 23,50 euroon. Keskeisistä toimialoista parhaiten pärjäsi pankki- ja rahoitusala, jonka osakekurssit nousivat keskimäärin 2,3 prosenttia.

Tele- ja elektroniikkaosakkeet nousivat 1,9 prosenttia. Myös metsä- ja metalliosakkeet päätyivät tiistaina plussan puolelle. Suurimpien nousijoiden listan kärkisijoja hätyytteli Viking Line. Laivayhtiö ilmoitti aamulla lokakuun lopulla päättyneen tilivuoden tuloksen laskeneen edellisvuotisesta lähes kolmanneksella, mutta tästä huolimatta Vikingin osakekurssi nousi päivän aikana lähes 12 prosenttia. Päivän kokonaisvaihto oli 1049 miljoonaa euroa.

(STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat