Pörssipäivä: Hex putosi jyrkästi

Helsingin pörssikurssit seurasivat tänään New Yorkin pörssikehitystä. New Yorkin Nasdaq-teknologiaindeksi laski eilen 4,3 prosenttia Yhdysvaltain keskuspankin päätettyä pitää korkotason ennallaan.

Pörssi

Helsingin pörssi lähti heti aamulla yli kolmen prosentin laskuun. Yleistä kurssikehitystä kuvaavan Hex-indeksin alamäki sai lisävauhtia New Yorkin pörssin avauduttua jyrkkään laskuun kello 16.30 Suomen aikaa. Kaupankäynnin päättyessä kello 18.00 Hex-indeksi oli laskenut 7,1 prosenttia aamuisesta lähtötasostaan 13 070 pisteeseen. Painorajoitettu portfolioindeksi laski 4,3 prosenttia.
Nokian osakekurssi laski yli kahdeksan prosenttia tasan 48 euroon. Toiseksi eniten vaihdettu Sonera menetti yli kymmenen prosenttia arvostaan päätyen päivän päätteeksi tasan 21 euroon. Keskeisistä toimialoista laskivat eniten tele- ja elektroniikkaosakkeet, keskimäärin 8,2 prosenttia. Metsäteollisuusosakkeet tulivat alas toiseksi eniten, 3,7 prosenttia. UPM-Kymmenen kurssi laski 3,6 prosenttia ja Stora-Enson 4,4 prosenttia.

Suurimpien laskijoiden listalla oli teknologiayhtiöiden joukossa Viking Line, jonka eilinen 12 prosentin kurssinousu katosi taivaan tuuliin kurssin laskettua tänään lähes 15 prosenttia. Päivän kokonaisvaihto oli 1,24 miljardia euroa eli noin 7,37 miljardia markkaa.
(STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat