Pörssipäivä: Ericsson sysäsi Helsingin pörssin laskuun

Ruotsalaisen matkapuhelinyhtiön Ericssonin tulosvaroitus sysäsi myös kilpailevan Nokian osakkeen jyrkkään alamäkeen. Tämä taas tiesi kylmää kyytiä koko Helsingin pörssin yleistä hintojen kehitystä kuvaavalle Hex-indeksille. Päivän päättyessä Hex-indeksi osoitti hintojen laskuksi hieman päälle 6 prosenttia. Nokian painoarvosta rajoitettu portfolioindeksi laski vain 1 prosentin. Jo ennen naapurin tulosvaroitusta Nokia oli noin 4 prosentin laskussa. Yhtiö seurasi teknologiapörssi Nasdaqin perjantaista alamäkeä New Yorkissa. Nokian osakkeen hinnasta suli ikävien uutisten vuoksi päivän aikana lopulta 9,5 prosenttia. Viimeiset kaupat Nokialla tehtiin 23,40 eurolla.

Päivän yleisestä laskulinjasta poikkesi selvimmin liikenne, jonka osakkeiden hinnat nousivat keskimäärin 1,7 prosenttia. Plussaa saivat myös kauppa ja metsäteollisuus.

Matkapuhelinten muoviosia valmistavan Eimon ilmoitus fuusion kariutumisesta amerikkalaisen Triple S:n kanssa nosti heti ilmoituksen tultua Eimon osaketta, mutta päivän viimeiset kaupat tehtiin sentilleen samaan hintaan kuin perjantaina eli 1,65 eurolla. Soneran alamäki jäi viikon aluksi hieman päälle 2,3 prosenttiin. Päivän päätöskaupat tehtiin 11,60 eurolla.

Osakkeiden hintojen alamäki painoi Hex-indeksin viikon aluksi 7902,69 pisteeseen. Päivän vaihto jäi runsaaseen 820 miljoonaan euroon.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat