Pörssikatsaus

Eilistä markkinapäivää hallitsi edelleen Yhdysvaltain keskuspankin päätös pudottaa ohjauskorkoaan kuudesta viiteen ja puoleen prosenttiin. Korkopäätös on seurausta talouskasvun hidastumisesta Yhdysvalloissa, ja se heikentää dollaria suhteessa muihin päävaluuttoihin. Yhteisvaluutta euro nousi heti korkopäätöksen jälkeen 94 centin yläpuolelle ja on siinä tuntumassa edelleen. Japanin jeni on vahvistunut dollariin nähden hieman myös kuluneen yön aikana. Markkinakorkoihin on leivottu sisään jo odotuksia keskuspankki Fedin seuraavasta korkoratkaisusta, ja pitkä korko painuikin Yhdysvalloissa vahvaan laskuun. Muutosta kertyi yli 0,2 prosenttiyksikköä. Myös Saksan pitkä korko laski, mutta rauhallisemmin. Euroopan keskuspankin odotetaan laskevan omaa korkotasoaan viimeistään keväällä. Eilen EKP jätti ohjauskorkonsa ennalleen. Keskuspankin pääjohtaja Wim Duisenberg perusteli päätöstä EU-maiden vahvalla kasvulla. Euroalueen inflaatio on EKP:n tavoitteita kiivaampaa, mutta pysyy Duisenbergin mukaan aisoissa.

pörssi202

Pörsseissä USA:n korkopäätös otettiin vastaan varovaisen odottavasti. Wall Streetillä sekä teollisuusosakkeiden Dow Jones -indeksi että teknopörssi Nasdaq vahvistuivat eilen. Keskuspankin ratkaisu oli odotettu, joten siihen reagoitiin suhteellisen rauhallisesti. Vaikutus oli kuitenkin selvä, sillä Dow Jones kipusi korkeimmilleen syyskuun jälkeen. Suomalaisosakkeista Nokia ja Stora Enso olivat Wall Streetillä nousussa. Helsingin eilisten noteerausten yläpuolelle päätyi Nokian ja Soneran lisäksi myös UPM-Kymmene. Japaniin asti Yhdysvaltain noste ei ole oikein kanna, sillä Tokion yleisindeksi Nikkei pysyttelee aivan eilisissä lukemissaan.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat