Poliittinen tilanne kiristyy Indonesiassa

Indonesian opetusministeri Wiranto Arismunandar on ilmoittanut maan yliopistojen rehtoreille, että poliittinen toiminta on vastedes kielletty yliopistojen alueilla, kirjoitti indonesialainen Kompas-lehti tänään. Rehtoreita on kehotettu rankaisemaan niitä, jotka rikkovat käskyä.

Opiskelijoiden osallistuminen "käytännön politiikkaan" kiellettiin 1970-luvun alussa, mutta viime kuukausien levottomuudet ovat antaneet viranomaisille aiheen tiukentaa linjaa kiellon suhteen. Tähän saakka opiskelijat ovat saaneet osoittaa mieltään yliopistoalueiden sisäpuolella.

Opiskelijat ovat mellakoineet viime kuukausina useissa kaupungeissa eri puolilla Indonesiaa vaatien taloudellisia ja poliittisia uudistuksia. Indonesiaa koettelee paraikaa pahin talouskriisi 30 vuoteen. Arismunandar ei kuitenkaan lausunnossaan eritellyt minkälainen toiminta katsotaan "käytännön politikoinniksi" ja mitä olisivat rehtorien opiskelijoille antamat rangaistukset.

Indonesian pääkaupungissa Jakartassa on pidätetty 16 ihmistä epäiltynä laittoman poliitisen ryhmän perustamisesta, kertoivat paikalliset lehdet tänään. Naapurit olivat ilmiantaneet yksityiskotiin kokoontuneen joukon sen jälkeen, kun he olivat kuulleet asunnosta uskonnollisesti värittyneitä puheita. Marraskuussa Jakartan poliisi pidätti viisi miestä epäiltynä kuulumisesta islamilaisen valtion perustamista havittelevaan järjestöön, jonka toiminta on Indonesiassa rikollista. Syyskuussa 21 miestä sai syytteen samalla perusteella.

Yli 200 miljoonasta indonesialaisesta yli 90 prosenttia on muslimeja, mutta maan perustuslaissa taataan useiden uskontojen oikeudet. Kumoukselliseksi katsotusta toiminnasta voidaan Indonesiassa langettaa rangaistus, joka voi vaihdella puolestatoista vuodesta vankeutta aina kuolemantuomioon.

Lue myös:

    Uusimmat