Luokittelu ja lokerointi on ihmisen lempihommaa. Mutta tiesitkö, että murhaajillekin on määritelty omat ylä- ja alalajinsa?
Tappajat voi jakaa karkeasti kahteen perusryhmään: järjestelmällisiin ja epäjärjestelmällisiin tappajiin. Uutuuskirja Symbolimurhat, rituaalimurhien pimeä historia jakaa tappajat vielä kuuteen alakastiin. Näitä ovat visionääriset, tehtävän saaneet, hyötyä tavoittelevat, himomurhaajat, jännitystä etsivät ja hallitsevat tappajat.
MTV Uutiset esittelee tässä artikkelissa eri tappajatyypit ja heidän erityispiirteensä.
Järjestelmällinen murhaaja
Tämän lajin tappaja suunnittelee usein tekonsa huolella. Hän ei useimmiten tunne uhriaan, mutta pyrkii tappaessaan tekemään uhrista itselleen läheisen. Hän hallitsee tarkoin kommunikointiaan uhrin kanssa ja kontrolloi rikospaikkaa.
Järjestelmällinen tappaja haluaa hallita uhriaan. Hän käyttää useimmiten tähän väkivaltaa jo ennen tappamista ja piilottaa ruumiin jälkeenpäin. Järjestelmällinen tappaja kuljettaa usein elävää uhriaan ja jälkikäteen tämän ruumista paikasta toisen.
Jos hän saa toimia häiritsemättä, hän ei yleensä jätä jälkiä tai todisteita, ellei halua nimenomaisesti ja tarkoituksellisesti tehdä niin.
Järjestelmällisen tappajan perhetausta on useimmiten tavallinen, eikä häntä ole juurikaan kuritettu lapsena.
Järjestelmällinen tappaja on usein älykkyysosamäärältään keskitasoisia tai keskitasoa älykkäämpiä sekä taitavia sosiaalisesti. Hän toimii usein osana ympäröivää yhteiskuntaa, hänellä on parisuhde sekä ihmissuhdeverkosto ja erityisosaamista vaativa ammatti. Hän on usein seksuaalisesti kyvykäs.
Henkirikoksen jälkeen järjestelmällinen tappaja saattaa vaihtaa asuntoa tai työpaikkaa. Hän seuraa usein oman rikoksensa tutkinnan edistymistä mediasta.
Epäjärjestelmällinen murhaaja
Epäjärjestelmällinen tappajan väkivalta ilmenee usein spontaanisti purskahdellen ja improvisoidusti. Usein hän tuntee uhrinsa ja rikospaikan, mutta pyrkii etäännyttämään uhrin itsestään. Epäjärjestelmällinen tappaja ei kontrolloi sitä, mitä tai miten hän puhuu uhrinsa kanssa. Jälkikäteen rikospaikka on usein kaoottinen.
Toisinaan epäjärjestelmällinen tappaja tekee uhrilleen seksuaaliväkivaltaa, mutta usein vasta uhrin kuoleman jälkeen. Epäjärjestelmällinen tappaja jättää uhrinsa usein näkyville, tyypillisesti murhapaikalle. Rikospaikalta löytyy useimmiten jälkiä ja todisteita.
Epäjärjestelmällisen murhaajan älykkyysosamäärä on tavallisesti keskitasoa alhaisempi, eikä hän ole yleensä sosiaalisesti taitava tai seksuaalisesti kovin kyvykäs.
Epäjärjestelmällinen tappaja elää useimmiten yksin ja asuu tai työskentelee usein lähellä rikospaikkaa. Hän tekee tavallisesti työtä, joka ei vaadi koulutusta tai erityistä osaamista. Sosiaalinen status on alhainen ja lapsuudenperheessä on ollut työttömyyttä. Lapsuudessa epäjärjestelmällistä tappajaa on usein kuritettu ankarasti.
Rikoksen jälkeen hän saattaa juopotella, käyttää huumeita tai suuntautua kiihkouskonnollisiin liikkeisiin. Epäjärjestelmällistä tappajaa ei kiinnosta seurata mediasta oman rikoksensa uutisointia.
Alakasti: Harhainen tappaja
Kärsii psykoositason sairaudesta, johon liittyy usein harhaluuloja sekä näkö- ja kuuloharjoja. Harhaisen tappajan todellisuudentaju on kadonnut ja hän reagoi harhoihinsa tappamalla.
Usein tappamiseen ajaa jokin jumalallinen voima, esimerkiksi Jumala tai Saatana, jolloin henkilö kuvittelee toimivansa oikein, koska kuvittelee teon oikeutuksen tulevan jostakin ihmistä suuremmasta voimasta.
Henkilö saattaa kuvitella poistavansa tappamalla jonkin "pahan" tai "kelvottoman".
Yksittäisen henkirikoksen tekijöiden teot kohdistuvat usein läheisiin, joille he kostavat jonkin harhaluulojensa lietsoman asian. Harhaisilla sarjamurhaajilla psykoottisen väkivaltaiset ajatusrakennelmat ovat mutkikkaampia ja maailmankuva laajemmin vääristynyt niin, että rikosten kohteina voivat olla kokonaiset väestönosat kuten homoseksuaalit.
Yhdysvaltalaisten kriminologien Ronald M. Holmesin ja Stephen T. Holmesin luokittelun mukaan harhaisen tappajan tekoon voi liittyä ylitappamista, kehon sisään työnnettyjä esineitä ja nekrofiliaa. Harhainen tappaja tietää usein uhrin ja jättää tyypillisesti surma-aseen rikospaikalle.
Alakasti: Tehtävän saanut tappaja
Tehtävän saanut tappaja kuvittelee vapauttavansa yhteisön ihmisistä, joilla ei jostakin syystä ole hänen katsomuksensa mukaan oikeutta elää.
Tällaisten surmaajien uhreja ovat tyypillisesti prostituoidut, homoseksuaalit, etnisten vähemmistöjen edustajat tai henkilöt, joiden uskonnolliset tai poliittiset näkemykset eroavat heidän omista näkemyksistään.
Tehtävän saanut tappaja tekee tekonsa lähes aina täydessä ymmärryksessä, eikä siis ole mielisairauden takia oikeustoimikelvoton.
Kirja nostaa esimerkiksi Joseph Paul Frankilinin (1950–2013), joka oli Ku Klux Klanin jäsen. Hän kuului elämänsä aikana useisiin uusnatsiryhmiin ja uskoi siihen, että on olemassa eri rotuisia ihmisiä. Franklinin mielestä rotujen sekoittuminen oli synti Jumalaa vastaan ja hän uskoi puhdistavansa maailmaa ampuessaan pariskuntia, joissa mustaihoinen ja valkoihoinen seurustelivat keskenään.
Franklin tappoi vähintään 15 ihmistä ideologiansa nimissä.
Tehtävän saanut tappaja kontrolloi usein rikospaikkaa ja valitsee tietyn tyyppisen uhrin. Hänen rikokseensa saattaa liittyä yhdyntä uhrin kanssa.
Alakasti: Hyötyä tavoitteleva tappaja
Tappaa hyötyäkseen uhrista henkisesti tai materiaalisesti. Ei saa mielihyvää tappamisesta tappamisen vuoksi. Naistenmurhaajat kuuluvat usein tähän ryhmään.
Kirja nostaa esimerkiksi Yhdysvaltojen Virginiassa asuneen Harry Powersin (1889–1932), lempinimeltään Siniparran. Powers rakensi kotiinsa autotallin ja kellarin murhiaan varten.
Sitten mies etsi uhrejaan lehti-ilmoituksilla, joissa haki "emäntää" taloonsa. Hän sai vastauksia leskiltä, joista osa toi lapsensakin hänen luokseen vierailulle. Powers pakotti naiset siirtämään omaisuutensa hänen nimiinsä ja murhasi tämän jälkeen heidät lapsineen.
Powersin uhrien kokonaismäärä jäi selviämättä. Poliisi löysi kahden naisen ja kolmen lapsen ruumiit viemäriojasta. Oikeudessa mies kertoi saaneensa suurta seksuaalista mielihyvää, kun hänen uhrinsa huusivat nälissään kellarissa.
Hyödyn tavoittelijat kontrolloivat usein rikospaikkaa ja valitsevat tietyn tyyppisen uhrin, jonka tuntevat monesti henkilökohtaisesti. He jättävät surma-aseen useimmiten rikospaikalle ja ovat harvoin yhdynnässä uhrin kanssa.
Alakasti: Himomurhaaja
Tappaa saadakseen seksuaalista mielihyvää. Monille tämän ryhmän murhaajille kiduttaminen, ruumiinjäsenten katkaisu ja kannibalismi tuottavat suurta eroottista tyydytystä.
Kirja nostaa esimerkiksi yhdysvaltalaisen Timothy Spencerin (1962–1994), joka raiskasi ja kuristi viisi naista vuosien 1984 ja 1987 välillä. Nuorin uhreista oli 15-vuotias tyttö.
Spencer löysi uhrinsa yleensä ostoskeskuksesta, vakoili heitä ja murtautui heidän koteihinsa ikkunoiden kautta. Raiskaamisen lisäksi Spencer kidutti uhrejaan ja kuristi heitä, kunnes he menettivät tajunsa. Kun uhrit virkosivat, hän tappoi heidät.
Spencer ei jättänyt rikospaikoille itsestään mitään muita jälkiä kuin spermansa, jonka hän laski uhreihinsa. Tämä voi viitata uhrin alistamiseen ja omistamiseen. Spencer jäi lopulta kiinni DNA-todisteiden avulla.
Himomurhaaja kontrolloi tarkoin rikospaikkaa, valikoi tietyn tyyppisen uhrin ja saattaa siirrellä ruumista. Henkirikokseen saattaa liittyä yhdyntä, poikkeavaa seksiä, nekrofiliaa, kuristamista, ylitappamista, kidutusvälineitä, kidutusta ja kehon sisälle työnnettyjä esineitä.
0:42
Alakasti: Jännitystä etsivä tappaja
Tälle tappajalle vaikeat haasteet ovat elintärkeitä ja hän nauttii kiinnijäämisen riskistä.
Esimerkiksi kirja nostaa vuonna 1950 Kaliforniassa syntyneen William Lester Suffin, joka tuomittiin 24-vuotiaana kaksikuisen tyttärensä kuoliaaksi hakkaamisesta. Päästyään vapaaksi kymmenen vuotta myöhemmin hän aloitti murhien sarjan ja sai lempinimen Riversiden prostituoitujen tappaja.
Ulospäin Suff oli ystävällinen ja avulias mies, joka työskenteli kaupanmyyjänä ja kirjoitti kirjoja. Hän ajeli hienoilla autoilla ja järjesti usein piknikaterioita, joilla tarjoili chili con carnea. Hänen uskotaan käyttäneen erään naisuhrinsa irti leikattua rintaa chili con carnessaan, jolla hän voitti paikallisen kokkikilpailun.
Suff houkutteli prostituoituja autoonsa, puukotti tai kuristi heidät ja hankkiutui eroon heidän ruumiistaan. Hänen uskotaan myös paloitelleen ruumiita. Hän otti uhreiltaan näiden henkilökohtaisia esineitä ja säilytti niitä työpaikallaan ja laittoi niitä jopa vaimonsa korurasiaan.
Suffia syytettiin 22 murhasta, mutta hänet todettiin syylliseksi vain 12 murhaan ja yhteen murhan yritykseen.
Jännitystä etsivä tappaja kontrolloi rikospaikkaa, valikoi tietyn tyyppisen uhrin ja saattaa siirtää ruumista. Tekoon saattaa liittyä yhdyntä, poikkeavaa seksiä, kidutusvälineitä, kidutusta, kuristamista ja kehon sisään työnnettyjä esineitä.
Alakasti: Hallitseva tappaja
Tämä tappaja haluaa hallita uhrejaan ja saa nautintoa täydellisestä kontrollista. Hän haluaa nöyryyttää viattomia ja fantasioi kaikkivoipaisuudesta suhteessa muihin ihmisiin. Tappaminen on hänelle täydellistä uhrin hallitsemista, jonka avulla hän voi kokea olevansa Jumala.
Kirja nostaa esimerkiksi Kansas Cityssä eläneen Robert Berdellan (1949–1992). Berdellan isä kuoli, kun poika oli 16-vuotias ja samoihin aikoihin hän joutui raiskauksen uhriksi.
Berdella oli naapureidensa mielestä kiltti ja auttavainen mies. Toisaalta hän myi huumeita ja saattoi jakaa käyntikortteja, joissa luki: "Minulla on myrkkyä päässä".
Berdellan uhrit olivat miesprostituoituja ja huumeidenkäyttäjiä. Berdellalla oli pakkomielle löytää täydellinen seksiorja. Hän teki uhreilleen monenlaista väkivaltaa esimerkiksi sähköiskuilla ja piikittämällä heihin eläinten lääkkeitä. Hän nöyryytti heitä ja piti vankeinaan.
Berdella jäi kiinni, kun yksi hänen uhreistaan pääsi pakenemaan hakattuna, raiskattuna ja yllään pelkkä koiran kaulapanta. Poliisi löysi Berdellan pihalta ihmisen pääkallon ja asunnosta 350 valokuvaa, jotka esittivät ainakin 20 eri miestä. Osa kuvien miehistä oli kuolleita. Berdella oli pitänyt myös yksityiskohtaista kirjaa uhriensa käyttäytymisestä ja reaktioista.
Hallitseva tappaja kontrolloi rikospaikkaa, valitsee tietyn tyyppisiä uhreja ja saattaa siirtää ruumista jälkeenpäin. Henkirikokseen voi liittyä kidutusvälineitä, kidutusta, kuristamista, yhdyntä, poikkeavaa seksiä, nekrofiliaa ja kehon sisään työnnettyjä esineitä.
Liisa Väisäsen kirjoittama Symbolimurhat, rituaalisurmien pimeä historia ilmestyi syyskuussa 2024. Kirjan on kustantanut SKS Kirjat.