Poliisin mukaan jengisovulla on monta puolta

Moottoripyöräjengien rauhanjulistus saa Suomen poliisin vielä odottavalle kannalle. Jos sopu vähentääkin väkivaltaisuuksia, se toisaalta saattaa lisätä muuntyyppistä rikollisuutta.

Moottoripyöräjengit Hells Angels ja Bandidos ilmoittivat torstai-iltana Tanskan televisiossa lopettavansa keskinäisen sotimisensa koko Pohjolassa. Suomessa poliisi suhtautuu jengien ilmoitukseen vielä varauksellisesti.

-En haluaisi tässä vaiheessa kommentoida koko asiaa. Täytyy odottaa ja katsoa, pitääkö sopuilmoitus todella paikkansa. Sen jälkeen voidaan miettiä, millaisia johtopäätöksiä asiasta pitäisi tehdä, sanoo toimistopäällikkö Kari Rantanen keskusrikospoliisista.

Jengien on kerrottu suunnittelevan myös liittoutumista keskenään. Mahdollinen liittoutuminen toisikin poliisille lisää päänvaivaa.

-Keskinäisen riitelyn lopettaminen on tietysti hyvä uutinen, jos sen ansiosta esimerkiksi jengien tekemät henkirikokset ja polttopulloiskut loppuvat. Toisaalta taas yhdistyminen saattaa lisätä muuntyyppistä rikollisuutta - kuten esimerkiksi omaisuusrikoksia, toteaa Rantanen.

Suomessa rauhallista

Poliisi uskoo, että mahdollisella yhdistymisellä moottoripyöräjengit hakevat nimenomaan uusia voimavaroja. Voimia on muuhunkin, jos jengien ei tarvitse kiinnittää huomiota enää toisiinsa.

-Jos voimavaroja yhdistetään, niin tarkoituksena on tietysti tehostaa toimintaa. Se ei tässä tapauksessa ole mitenkään hyvä uutinen.

Viimeisen kolmen vuoden aikana toistakymmentä ihmistä on saanut surmansa ja useita kymmeniä loukkaantunut Pohjoismaissa jengien yhteenotoissa. Suomessa ammuttiin Helsingissä viime vuoden maaliskuussa kahta Bandidos-jengin jäsentä, joista toinen kuoli myöhemmin sairaalassa. Viime aikoina Suomessa ei ole sattunut näkyviä yhteenottoja.

-Poliisi ei tällä hetkellä tutki mitään erityistä moottoripyöräjengeihin liittyvää. Seuraamme tietysti rutiininomaisesti niin moottoripyöräjengien kuin kaikkien muidenkin mahdollisia rikollisia toimia, vakuuttaa Rantanen.

Suomessa valmistellaan lakia, jonka tarkoituksena olisi kieltää rikollisessa järjestössä toimiminen. Lain valmistelu vie aikaa muun muassa siksi, että kokonaisten järjestöjen toimintaa ei haluta kieltää vain niiden joidenkin jäsenten toiminnan vuoksi.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat