Poliisilla oletus Porin julman murhan motiivista – Uhrin pää oli yritetty irrottaa ja ruumis polttaa teon jälkeen

Poliisi on edistynyt Porin Itäpuistossa syyskuussa tapahtuneen julman murhan tutkinnassa.

– Meillä on oletus teon motiivista ja käsitys tapahtumakulusta, tutkinnanjohtaja Erik Salonsaari kertoo MTV:lle.

Salonsaari ei "tutkinnallisista syistä" tarkemmin avaa mahdollista motiivia.

Satakunnan käräjäoikeus vangitsi syyskuussa irakilaisen 28-vuotiaan miehen todennäköisin syin epäiltynä keski-ikäisen porilaisnaisen murhasta.  Poliisi tutkii henkirikosta murhana tekoon liittyvän erityisen raakuuden takia.

MTV:n tietojen mukaan uhrin pää oli yritetty irrottaa katkaisemalla uhrin kaula. 

– En voi sanoa tekotavasta muuta kuin että se on ollut erityisen raaka, Salonsaari toteaa.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen

Nissan Almera Pori 2

Epäily: Sytytti palon murhan jälkeen

Poliisin mukaan murha on tapahtunut puolenyön jälkeen 16. syyskuuta Itäpuisto 12:ssa sijaitsevassa kerrostaloasunnossa. Henkirikos tuli ilmi, kun talossa savua havainnut sivullinen ilmoitti asiasta hätäkeskukseen aamuyöllä viiden aikaan.

Palokunta löysi asunnosta naisen kuolleena. Palo oli ehtinyt sammua itsekseen.

Poliisi ilmoitti myöhemmin samana päivänä naisen menehtyneen henkirikoksen uhrina ja teosta otettiin kiinni 28-vuotias irakilaismies.

– Uhri oli jo kuollut ennen palon sytyttämistä. Epäilemme vangittua myös palon sytyttämisestä, Salonsaari sanoo.

Poliisin mukaan tekijäksi epäilty ja uhri tunsivat toisensa. Salonsaari ei halua kommentoida sitä, oliko heillä tai oliko heillä ollut aiemmin suhde.

Poliisi ei vielä halua kertoa myöskään sitä, miten vangittu on kuulusteluissa suhtautunut henkirikosepäilyyn.

Poliisi kaipaa yhä havaintoja Nissan Almerasta

Poliisi kaipaa murhatutkintaan edelleen havaintoja viininpunaisen Nissan Almeran liikkeistä lauantai-illan 15.9. ja sunnuntai-illan 16.9. välisenä aikana. Auton vuosimalli on 2000 ja rekisterinumero IAF-186.

– Auton epäillään liittyvän tekoon. Selvitämme myös, liittyykö henkirikokseen muita henkilöitä.

Satakunnan Kansa on kertonut aiemmin, että murhasta epäilty mies on toiminut porilaisessa seurakunnassa. Epäilty on tullut Suomeen turvapaikanhakijana syksyllä 2015.

Lue myös:

    Uusimmat