Poliisikoulutuksen säästöistä ongelmia

Avoinna olevia poliisivirkoja saatetaan lähitulevaisuudessa joutua täyttämään huomattavan lyhyen poliisikoulutuksen jälkeen. Poliisiylijohtaja Reijo Naulapää pitääkin muutama vuosi sitten säästösyistä tapahtunutta poliisikoulutuksen lopettamista virheratkaisuna.

Naulapää sanoi tänään Turussa, että säästöjen takia on nyt avoinna satoja poliisin virkoja. Virkojen jäädyttämisen johdosta lopetettiin taannoin myös poliisien koulutus. Nyt poliisijohto toivoo, että rahaa alkaisi löytyä myös tyhjinä pidettyille vakansseille. Tällöin poliisin virka saatettaisiin kuitenkin joutua täyttämään poikkeuksellisella tavalla mahdollisesti jopa vain yhdeksän kuukauden koulutuksen jälkeen. Normaalisti poliisin peruskoulutus kestää kolmisen vuotta.

-Edessä voi olla tilanne, jossa poliisikoulutuksessa olevalle henkilölle annetaan täydet poliisivaltuudet heti ensimmäisen koulutusjakson jälkeen. Poliisina tapahtuvan käytännön kenttätyön jälkeen seuraisi sitten myöhemmin koulutuksen toinen jakso. Naulapään mukaan joillakin alueilla on jo nyt huomattavia vaikeuksia koulutetun poliisin saamisessa.

Poliisiylijohtaja on huolissaan myös poliisikunnan "ukkoutumisesta". Poliisien keski-ikä saattaa nousta paikka paikoin lähelle 50 vuotta. Mm. eläkkeelle siirtymisen takia uusia poliiseja tarvitaankin lähivuosina runsaasti. Tässä tilanteessa poliisikoulutus saattaa joutua jälleen uusiin ongelmiin.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat