Poliisi: VR salakatseli – rikos vanheni vuosi sitten

Poliisin mukaan VR salakatseli työntekijäänsä maaliskuussa 2009. Syyteoikeus asiassa vanheni jo viime vuonna, ja jutun tutkinta on nyt lopetettu.

Poliisi epäili VR:n ex-turvapäällikköä henkilörekisteririkoksesta ja salakatselusta. Rikoskomisario Sampo Suomalan mukaan ilmi tuli vain yksi salakatselutapaus, josta epäilty itse kertoi. Hän kiisti syyllistyneensä asiassa rikokseen.

Helsingin Sanomat on kertonut, että VR olisi kuvannut salaa sairauslomalla ollutta naista tämän kotiaskareissa. Suomala sanoo luvanneensa asianomistajalle, ettei kerro häneen liittyviä asioita julkisuuteen. Jutun esitutkinta-aineisto tulee julki lähipäivinä.

Turvapäällikkö kertoo saaneensa toimeksiannon tarkkailuun esimieheltään. Suomalan mukaan asiaa ei pengottu sen enempää, koska juttu on joka tapauksessa vanhentunut.

Turvapäällikkö hyllytettiin alkuvuodesta tutkinnan takia. Hän irtisanoutui huhtikuussa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat