Poliisi vetäytyi - Turkin mielenosoittajat juhlivat

Istanbulissa tuhannet ihmiset juhlivat aamuyöllä sen jälkeen, kun mielenosoituksiin puuttuneet poliisit vetäytyivät kaupungin keskeiseltä Taksimin aukiolta. Vetäytymisen syyksi arvellaan Turkin korkeimman johdon vetoomusta kahakoiden lopettamiseksi.

Aukiolle kokoontuneet juhlivat virkavallan poistumista tanssien, laulaen ja vaatien hallituksen eroa.

Kaksi päivää kestäneet mielenosoitukset Istanbulissa alkoivat perjantaina ympäristömielenosoituksesta Taksimin aukion lähistöllä. Mielenosoittajat vastustivat alun perin puiden kaatamista Gezin puistosta. Poliisi yritti estää mielenosoittajien pääsyn Taksimin aukiolle käyttäen kansanjoukkoa vastaan vesitykkejä ja kyynelkaasua. Poliisin kovien otteiden vuoksi mielenosoitukset muuttuivat hallituksen vastustamiseksi ja levisivät Istanbulin ulkopuolelle.

Turkin sisäministeriön mukaan mielenosoituksia on ollut viikonlopun aikana lähes viidessäkymmenessä Turkin kaupungissa. Pidätettyinä on ollut kaikkiaan yli 900 ihmistä, joista osa on jo vapautettu.

Uhreista ristiriitaista tietoa

Turkin sisäministeri Muammer Gulerin mukaan protesteissa on loukkaatunut noin 80 ihmistä, joista 26 oli poliiseja. Mahdollisista kuolonuhreista ei ole kerrottu.

Sen sijaan ihmisoikeusjärjestöt Human Rights Watch ja Amnesty International arvioivat, että todellinen loukkaantuneiden määrä on huomattavasti virallista arviota suurempi. Amnestyn saamien epävirallisten tietojen mukaan kaksi ihmistä olisi kuollut ja yli tuhat loukkaantunut.

Turkin johto on viikonlopun aikana kehottanut niin mielenosoittajia kuin poliisejakin rauhoittumaan. Presidentti Abdullah Gul totesi eilen protestien muuttuneen huolestuttaviksi. Pääministeri Recep Tayyip Erdogan myönsi Turkin televisiossa, että poliisi on tehnyt joitakin virheitä ja ylilyöntejä.

Erdogan kuitenkin kehotti mielenosoittajia lopettamaan protestit välittömästi. Samalla hän vakuutti hallituksenjatkavan Gezin puiston kiisteltyjä muutostöitä.

Pääministerin mielestä aukiosta ei saa tulla paikkaa, missä ääriainekset voivat vapaasti riehua.

(MTV3-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat