Kameratolppakin räpsähti: Näin lujaa konstaapeli kirmaa täydessä varustuksessa – "Pystyykö joku laittamaan paremmaksi?"
Sosiaalisessa mediassa saattaa hyvinkin olla käynnistymässä viranomaisten leikkimielinen kilvoittelu, jossa lajina on mikäpä muukaan kuin pikajuoksu varusteet päällä.
Poliisin liikenneturvallisuuskeskuksen johtaja ylikomisario Dennis Pasterstein julkaisi torstaiaamuna Twitter-tilillään hulvattoman valokuvan.
Katso pääkuvan videolta, miten Suomen uudet peltipoliisit toimivat.
Kyseessä on automaattiseen nopeusvalvontakameraan eli tuttavallisemmin peltipoliisiin tarttunut otos haalaripukuisesta lainvalvojasta pinkomassa pitkin autotietä.
– Kollegat testasivat automaattivalvontakameran valotusta ja samalla mittasivat konstaapelin juoksunopeutta täydet varusteet päällä, Pasterstein kirjoittaa.
Nopsajalkaisen poliisin nopeudeksi mitattiin 28 kilometriä tunnissa. Ylikomisarion mukaan 100 metrin matka taittuisi konstaapelilta tällä vauhdilla, mikäli sen pystyisi pitämään yllä koko matkan, 12,85 sekunnissa, mikä olisi melkoisen vakuuttava tulos kyseisessä varustuksessa.
– Pystyykö joku laittamaan paremmaksi, Pasterstein kysyy ja merkitsi julkaisuunsa Tullin, Rajavartiolaitoksen, Helsingin pelastuslaitoksen sekä Viron poliisin.
Artikkelia muokattu 11.10 klo 12.30: Täsmennetty toiseksi viimeiseen kappaleeseen, ettei konstaapeli juossut sataa metriä aikaan 12,85.
Uusimmat
-
21:59
MTV seuraa Chilen MM-rallia: Kalle Rovanperä tykitti pohja-ajan – suomalaiskuskin autosta pelottava huomio
-
21:58
Yhdysvaltain edustajainhuone hyväksynyt lakipaketin, jolla liittovaltion hallinnon sulku voidaan välttää
-
21:35
Amazing Race -osallistujat Anna Perho ja Atte-poika tekivät ällistyttävän ratkaisun – hyvä teko koitui parin kohtaloksi
-
21:27
Merialueille tuulivaroitus ensi yölle ja huomiselle
-
21:22
KalPa-vahti sai kipeän tällin kasvoihinsa – ristikkokaan ei suojannut epäonniselta vammalta
-
21:14
Hämmentävä episodi Jokereiden voittomaalin jälkeen – valmentaja kuittaili sählingistä: "Ei näköjään osata laskea"
-
21:08
Josep Borrell Odessassa: EU jatkaa Ukrainan tukemista – MTV seuraa sotaa
-
21:03
Trumpia neuvoneen kenraali McMasterin mukaan Ukrainaa pitää aseistaa päättäväisemmin: "Annamme 30 panssarivaunua, kun pitäisi antaa 300"
-
21:00
Katariina Kaitue joutui onnettomuuteen Amazing Race -ohjelman avausjaksossa – näin hänelle lopulta kävi
-
21:00
Masked Singer -paljastus hämmensi etsivät: "Te menitte ihan kahville!"
-
20:43
Jättimäinen taklaus käynnisti kalabaliikin kaukalossa – Olli Jokinen ärähti: "Se on ongelma SM-liigassa"
-
20:37
Vapaaehtoiset etsijät epäilivät Rasmus Takaluoman löytyvän jopa kaukaa kotipaikasta: "Vastaus voi olla missä vain mereen saakka"
-
20:30
Marcus Grönholmilla ja Timo Rautiaisella isoja auto-ongelmia Amazing Race -ohjelmassa – tältä ikävä takaisku tuntui
-
20:29
Todellisen ystävyyden merkki: Kaaso pisti kropan likoon hääkuvauksissa
-
20:19
Enrique äkkirikastui sotimalla: Näin Putin värvää WhatsAppissa kuubalaismiehiä joukkoihinsa – "Kaikki tietävät hyvin, mihin ovat menossa"
-
20:03
Helsingin Lego-tapahtumalle rajua kritiikkiä: "Täysi kaaos" – Näin vastaa tilaisuuden järjestäjä MTV Uutisille
-
20:02
Teemu Suninen kuittaili Toyotalle isosta virheestä
-
19:39
Jättiyllätys Valioliigassa – Manchester City hävisi viimein
-
19:33
Mykistävä-tahti jatkuu! JYP-tähti takoi taas hurjat pisteet – Pelicansin taituri helpotti joukkueensa kurimusta
-
19:23
Marilyn Manson sovitteli raiskauskanteen vain noin viikko ennen oikeuskäsittelyn alkamista
-
Lataa lisää