SM-liigan urheilutoimenjohtaja Jussi Markkanen kertoo, miksi KooKoon ja Pelicansin välinen ottelu pelattiin lauantaina loppuun jään huolestuttavasta kunnosta huolimatta.
Lue myös: Päätös SM-liigaottelun jatkamisesta tehtiin 136 kilometrin päästä – Sami Kapanen ihmeissään: "Tuomaritkaan eivät halunneet vastuulleen"
KooKoon ja Pelicansin välinen ottelu keskeytettiin noin 45 minuutiksi, kun jäässä todettiin ensimmäisellä erätauolla syvä reikä vierasjoukkueen vaihtoaition edessä.
Pelicansin päävalmentaja Sami Kapanen ehti oli luulla, ettei ottelua jatkettaisi. Kapasen mukaan jäässä oli reikiä myös toisen maalin takana ja toisen maalin etukulmalla. KooKoon päävalmentaja Jouko Myrrä oli Kapasen tavoin sitä mieltä, ettei ottelua olisi ollut syytä jatkaa.
Myös Pelicansin Casimir Jürgens oli ottelun perumisen kannalla.
– Ei meidän tuota peliä olisi turvallisuussyistä kannattanut jatkaa, Jürgens sanoi suoraan.
Ottelun jälkeen erotuomari Jarno Heikkinen kertoi MTV Urheilun tv-haastattelussa, että tuomaristo oli ollut yhteydessä SM-liigan tilannehuoneelle urheilujohtaja Jussi Markkaseen ja erotuomarijohtaja Jyri Rönniin.
2:04Erotuomari Jarno Heikkinen kertoi, miten päätös ottelun jatkamisesta syntyi.
Lue myös: Leo Komarov lataa kovaa tekstiä SM-liigalle: "Nyt iltakaljat pois"
Vaikka pelaajat, valmentajat ja tuomaritkin olivat epäilleet jään kuntoa, päätettiin ottelu lopulta saattaa maaliin saakka. KooKoo voitti ottelun 5–2.
"Meillä on selvä protokolla"
Sunnuntaina Markkanen perusteli kiisteltyä päätöstä jatkaa ottelua ja avasi samalla ratkaisun taustoja.
– Meidän protokolla menee niin, ettei kukaan siellä tee päätöstä ennen kuin minun kanssani käydään keskustelu siitä, Markkanen kertoo MTV Urheilulle.
– Keskustelimme paikan päällä olleiden tuomarivalmentajien kanssa. Tuomarit tietysti kävivät vuoropuhelua pelaajien, valmentajien ja myös KooKoon toimitusjohtajan kanssa useampaan kertaan.
Keskusteluiden jälkeen päätettiin jatkaa ottelua tauon jälkeen.
– Kenttäihmiset sanoivat, että saavat jään kuntoon. Vaihtoehtona oli, että pidämme tarpeen tullen pidemmän tauon ja ilmoitamme uuden alkamisajan.
– Sieltä kuitenkin todettiin, että peliä voidaan jatkaa. Totta kai haluamme pitää huolen siitä, että se on turvallista ja tehdyn arvion mukaan jää oli riittävän hyvässä kunnossa.
Lue myös: SM-liigassa hämmentävä ulosajo – Petri Karjalaiselta melkoinen reaktio päätökseen
Markkanen selventää, että vaikka lopullinen päätös ottelun keskeyttämisestä ja peruuttamisesta tehtäisiinkin kaukana pelipaikalta, ovat paikalla olevat henkilöt parhaita arvioimaan miten edetä.
– Meillä on selvä protokolla. Täytyyhän niiden paikalla olevien ihmisten viime kädessä sanoa, jos jäällä ei voi jatkaa pelaamista. Viime kädessä päätös siitä, että ottelu keskeytettäisiin tai peruttaisiin, tulee sitten täältä.
– Mutta paikan päällä olevilla ihmisillä se paras ymmärrys on siitä, missä kunnossa se jää oikeasti on. Tällä kertaa päädyimme siihen, että jäällä pystytään pelaamaan ilman tämän pidempää taukoa. Totta kai aina selvitämme, miten prosessit toimivat.
Markkanen nostaa esiin myös tapauksen, jolloin jään kunto on todettu liian vaaralliseksi jatkaa pelaamista. Näin kävi muun muassa kevään 2022 playoff-kierroksella, kun Kärppien ja Ilveksen välinen kamppailu päätettiin pelata loppuun vasta seuraavana päivänä.
– Joskus on päädytty niihinkin ratkaisuihin, että ottelu siirretään, kun jää ei ole tarpeeksi hyvässä kunnossa.