Miksi SM-liigan ottelua päätettiin jatkaa, jos pelaajat, valmentajat ja tuomaritkin epäilivät jään kuntoa vaaralliseksi?
KooKoon ja Pelicansin välinen ottelu keskeytyi lauantain kierroksella 45 minuutiksi, kun Kouvolan hallin jäässä todettiin ensimmäisellä erätauolla syvä reikä vierasjoukkueen vaihtoaition edessä.
Asiasta käytiin pitkään neuvonpitoa valmennuksen, pelaajien ja tuomariston välillä. Pelicansin päävalmentaja Sami Kapanen luuli jo hetken, ettei ottelua voida lainkaan jatkaa.
– Mielestäni jää oli aika turvattoman oloinen. Minulla oli jossain vaiheessa jo käsitys, että kummankaan joukkueen pelaajat eivät kokeneet turvalliseksi lähteä jatkamaan peliä. Valmentajilla ei ollut kovin turvallinen olotila laittaa pelaajia siihen tilanteeseen, Kapanen sanoi.
– Käsitin, että päätuomaritkaan eivät halunneet ottaa vastuulleen sitä, että pelaajille jotain käy, mutta sitten yhtäkkiä tuleekin päätös, että peliä jatketaan. Kyllä minä aika hämmentynyt siitä päätöksestä olin. Olisi ihan mielenkiintoista kuulla, että mistä tämä päätös sitten loppujen lopuksi juontaa, Kapanen kummasteli KooKoon 5–2-voittoon päättyneen ottelun lehdistötilaisuudessa.
Päätös ottelun jatkamisesta tehtiin 136 kilometrin päässä Helsingissä. Asian kertoi MTV Urheilun tv-haastattelussa erotuomari Jarno Heikkinen. Tuomaristo oli yhteydessä SM-liigan tilannehuoneelle urheilujohtaja Jussi Markkaseen ja erotuomarijohtaja Jyri Rönniin.
– Varmasti siellä on käyty sitä keskustelua, että me annetaan täältä infoa, mikä tilanne on, ja kyllä se ilmeisesti lopullinen päätös on Jussin harteilla, jos peli laitetaan poikki, Heikkinen totesi.
2:04Erotuomari Jarno Heikkinen kertoi, miten päätös ottelun jatkamisesta syntyi.
Erotuomari vahvisti, että myös ottelun peruminen lauantain osalta oli keskustelun aiheena.
– Kyllä se itse asiassa hyvin lähellä oli. Meidän tehtävämme on taata pelaajille turvallinen peli ja olosuhteet. Nyt se oli niin vaarallisessa paikassa, että kun pelaajat tulevat vaihtoon, he monta kertaa jarruttavat tuohon. Halusimme varmistaa, että se varmasti jäätyy ja ympäristö on pelaajille turvallinen.
Reikiä muuallakin jäässä
Kapasen mukaan vaihtoaition edusta ei ollut ainoa paikka, jossa Kouvolan jää petti.
– Olihan siellä toisen maalin takana aika syvä railo ja toisen maalin etukulmalla oli yksi reikä, Kapanen kommentoi.
Myös kotijoukkueen päävalmentaja Jouko Myrrä oli samaa mieltä Kapasen kanssa: ottelua ei olisi pitänyt jatkaa.
5:04Sami Kapanen hämmästeli päätöstä jatkaa Kouvolan liigaottelua.
Pelicansin Casimir Jürgens olisi niin ikään laittanut pillit pussiin illan osalta.
– Kyllä minä olen sitä mieltä, että ei meidän tuota peliä olisi turvallisuussyistä kannattanut jatkaa, Jürgens sanoi suoraan.
– Siellä oli aikamoinen kuoppa, ja onneksi nyt ei sattunut kenellekään mitään. Jäässä on kauhea reikä suoraan vaihtoaition edessä. Siihen kun joku kaatuu ja on naama edellä laidassa, niin sitten ei ole kenelläkään kivaa.
2:32Casimir Jürgens olisi keskeyttänyt ottelun.