Raksilan jään hoidossa tehtiin virhe viikonloppuna – Kärpät-pomo suhtautui maltillisesti tilanteeseen: "Emme me voi ketään syyllistää"

Oulun jäähallin jää petti avauserässä – Kärpät ja Ilves vetäytyivät etuajassa erätauolle 1:28
Oulun jäähallin jäätä yritettiin korjailla erilaisin keinoin ennen kuin ottelu julistettiin keskeytetyksi.

Miesten jääkiekkoliigan huipputärkeä kuudes puolivälieräpeli Kärppien ja Ilveksen välillä keskeytyi jäässä olevan ongelman takia maanantaina Oulussa. Yli tunnin tauon aikana Oulun jäähallin jäätä ei saatu siihen kuntoon, että ottelua olisi voitu turvallisesti jatkaa.

Ottelua jatketaan tiistaina Oulun jäähallissa arviolta kello 18.30.

Kärpät siirtyi pelissä Saku Mäenalasen maalilla 1–0-johtoon ajassa 8.35, mutta peli jouduttiin keskeyttämään ajassa 10.12 Ilveksen maalin takana olleen jääongelman takia.

Kärpillä ei ollut ennen peliä tietoa liian ohkaisesta jäästä mainoksen päällä. Hallin henkilökunnalta STT:lle antaman tiedon mukaan Oulun kaupungin omistaman jään hoidossa oli tehty virhe viikonlopun aikana.

– Virheitä sattuu, mutta emme me voi ketään syyllistää. Joku sanoi hyvin, että jokohan meidän pitäisi saada uusi halli, Kärppien toimitusjohtaja Tommi Virkkunen sanoi.

Kapteenit tutkivat tilannetta pitkään

Jään tilannetta tutkittiin pitkään kesken pelin. Joukkueiden kapteenit Atte Ohtamaa ja Eemeli Suomi tarkastelivat ja testasivat jään kuntoa tuomariston kanssa.

– Halusimme kapteenit molemmilta katsomaan tilannetta tuomareiden kanssa. Siinä on iso turvallisuusasia, mikä pitää huolehtia, ja vastuu tulee minulle asti, Virkkunen sanoi.

Ottelua ei pelata uudelleen, vaan peli alkaa tiistaina Kärppien 1–0-johdossa.

– Peli keskeytyi, ja muun muassa Ruotsissa on ollut vastaava tilanne. Peliä jatketaan siitä kohdasta, mihin se jäi.

Ilves johtaa puolivälieräsarjaa voitoin 3–2, ja sillä on mahdollisuus ratkaista itselleen välieräpaikka ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2001. Mahdollinen seitsemäs peli oli alun perin merkitty pelattavaksi tiistaina Tampereella, mutta Liiga tiedotti Twitterissä, että se pelataan tarvittaessa keskiviikkona Tampereella.

– Onni onnettomuudessa, että Tappara meni lyhyellä kaavalla jatkoon, Virkkunen viittasi Tampereen areenan vapautumiseen.

Lue myös:

    Uusimmat