Pitko ja Apunen vapaaksi kunnianloukkaussyytteestä

Tampereen käräjäoikeus on vapauttanut Aamulehden toimittajan Matti Pitkon ja päätoimittajan Matti Apusen kunnianloukkaussyytteestä. Syyte koski Pitkon kesäkuussa 2003 julkaistua pakinaa, joka oli luettavissa myös Aamulehden verkkosivuilla.

Asianomistajana jutussa oli entinen poliisivirkamies, joka katsoi Pitkon kirjoituksen sisältäneen virheellisiä tietoja ja loukanneen hänen kunniaansa. Syyttäjä vaati rangaistusta törkeästä kunnianloukkauksesta. Entinen virkamies vaati 17 500 euron vahingonkorvauksia henkisistä kärsimyksistä. Syytteen tultua hylätyksi käräjäoikeus hylkäsi myös korvausvaatimuksen.

Käräjäoikeus toteaa antamassaan ratkaisussa, että pakina sisälsi kärjekkäitä viittauksia useisiinkin henkilöihin. Oikeuden mukaan ei voida osoittaa, että Pitko olisi tahallisesti halunnut aiheuttaa asianomistajalle vahinkoa tai kärsimystä. Vaikka hänet mainittiin nimeltä, hän on pakinassa lähinnä symboloinut edustamaansa virkaa.

Oikeus päätti, että Pitkon ja Apusen oikeudenkäyntikulut korvataan valtion varoista. Asianomistaja esiintyi oikeudessa ilman asianajajaa, joten hänelle ei koitunut myöskään asianajokuluja.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat