Pitkään työttömänä olleet käyttävät vähiten lääkäripalveluja – Järjestö: Asiakasmaksut pois!

Pitkäaikaistyöttömät käyttävät vähiten lääkäripalveluja, selviää tuoreesta suomalaistutkimuksesta. Järjestön mielestä asiakasmaksut pitäisi poistaa työttömiltä. Työttömille ehdotetaan myös henkilökohtaisia sosiaali- ja terveyspalveluohjaajia. 

Työttömien kattojärjestössä tutkimustulos ei yllättänyt.

– Ennemminkin on yllättänyt se, että kuinka pitkään moni työtön sinnittelee vaivojensa kanssa. Vaikka vaivat olisi tunnistettu, lääkkeet saattavat jäädä ostamatta tai niitä käytetään säästellen, kommentoi TVY:n toiminnanjohtaja Jukka Haapakoski.

Haapakoski huomauttaa, että viisi prosenttia kohdatuista Terveydeksi-hankkeen työttömistä on jouduttu ohjaamaan suoraan päivystykseen hälyttävien verenpainemittausten takia.

"Kunnissa kirjavat käytännöt"

Toiminnanjohtaja näkee, että tutkimuksessa todetulle todellisuudelle voisi tehdä paljonkin.

– Kuntien työttömille suunnattua lakisääteistä terveystarkastusta täytyy tukea paremmin valtakunnallisesti. Kunnissa on paljon eroja. Terveystarkastusten käytännöt ovat kirjavat tiedottamisen, palveluun pääsyn ja hakeutumisen sekä sisällön suhteen.

Haapakoski huomauttaa, että asiakasmaksulain pykälää 11 täytyisi soveltaa joka kunnassa. Nyt kunnissa on työttömien mukaan eri käytäntöjä.

Pykälän mukaan sosiaalihuollon palveluista määrätty maksu ja terveydenhuollon palveluista henkilön maksukyvyn mukaan määrätty maksu on jätettävä perimättä tai sitä on alennettava siltä osin kuin maksun periminen vaarantaa henkilön tai perheen toimeentulon edellytyksiä tai henkilön lakisääteisen elatusvelvollisuuden toteuttamista.

Hoitamattomuus voi johtaa vakavampaan

Järjestössä nostetaan erikseen esiin hammasterveys.

– Suun terveydenhuolto ei kerrytä maksukattoa. Suun heikko terveyshygienia voi johtaa vakavampiin sairauksiin.

Haapakosken mukaan asiakasmaksut ovat estävässä roolissa myös jatkohoidon osalta. Työtön saattaa jättää hakeutumasta hoitoon maksujen takia.

– Kun asiakasmaksulakia ei tunneta tai osata soveltaa kunnissa, kehotetaan  turvautumaan toimeentulotukeen, joka on lakisääteisesti viimesijainen etuus. 

Huomio tulisi järjestön mukaan kiinnittää sosiaali- ja terveyspalvelumaksujen tasoon. 

– Terveysmaksut alas tai ilmaiseksi! vaatii Haapakoski.

"Kokonaisuudesta ei vastaa kukaan"

Haapakoski kokee, että työttömien palvelut ylipäätänsä ovat hajallaan ja siiloutuneina ja että "kokonaisuudesta ei vastaa kukaan". Hän penää työttömille sosiaali- ja terveyspalveluiden vastuuhenkilöitä. 

– Moniongelmaisille työttömille tarvitaan manageri, joka vastaa palveluketjun yhteensovittamisesta.

Lisäksi Haapakoski lisäisi TE-toimistojen kolmen kuukauden haastattelujen yhteyteen kysymyksen, jolla kartoitettaisiin työttömien terveystarpeita ja tarpeen mukaan ohjattaisiin palveluihin.

Pyyhkeitä myös lääkäreille

Osa työttömien kritiikistä kohdentuu itse lääkäreille.

– Lääkäreitä pitäisi kouluttaa tunnistamaan ja kirjaamaan moniongelmaisten työttömien työkyvyn todellista tilannetta. Nyt sairauspäivärahalta saatetaan joutua työttömäksi 300 päivän jälkeen, kun asiakkaan tarvetta ei tunnisteta. Ja sen lisäksi että ei tunnisteta, tarvittaisiin ohjeistus Kela-kelpoisten todistusten laatimiseen, Haapakoski summaa. 

Lue myös:

    Uusimmat