Pitkään opiskellut rahoittaa opinnot opintotuella

Kuudennen vuoden opiskelijoiden pääasiallisia opintojen rahoitusmuotoja ovat opintotuki, työssäkäynti sekä vanhempien ja isovanhempien avustukset, todetaan Turun yliopiston ylioppilaskunnan (TYY) teettämässä tutkimuksessa.

Lainalla opintoja oli rahoittanut 29 prosenttia tutkimukseen osallistuneista opiskelijoista. Opintotuen ilmoitti pääasialliseksi toimeentulolähteekseen 90 prosenttia vastanneista. TYY:n kyselytutkimukseen vastasi runsaat 330 vuonna 1992 opintonsa aloittanutta ja viime kevätlukukaudella läsnäolevaksi ilmoittanutta opiskelijaa. Kuudetta vuotta opiskelevia on yliopiston kirjoissa yhteensä noin 840.

Opiskelijoista 36 prosenttia oli hakenut jossakin vaiheessa opiskeluitaan toimeentulotukea ja valtaosa heistä (82,5%) oli sitä myös saanut. Sosiaalitoimiston palveluita opiskelija-asiakkaat arvioivat neutraaliksi, mutta monen mielestä asiointia oli haitannut oma tiedonpuute toimeentulotuesta ja sen saamisen ehdoista. Sosiaalityöntekijöiltä taas tuntui puuttuvan todellista tietoa opinnoista ja opiskelijoiden elämäntilanteesta.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat