Pitkä ennuste: Toukokuusta aurinkoinen – ensi viikolla lämpenee

Toukokuusta ennustetaan melko kuivaa ja yleisilmeeltään aurinkoista.

Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskuksen ECMWF:n mukaan Suomessa vallitsisi toukokuussa melko kuiva ja poutainen säätyyppi. Pohjois-Atlantin ja Skandinavian ylle ennustetaan tavanomaista korkeampaa ilmanpainetta.

– Tämä voisi tarkoittaa, että harmaata säätä tuovia matalapaineita tulisi meille tavanomaista vähemmän. Luoteisvirtaus toisi meille melko kuivaa ja aurinkoista tai puolipilvistä säätä. Yöt olisivat kylmiä, paikoin pakkasöitä, päivät melko lämpimiä. Tässä säätyypissä syntyisi iltapäivisin sadekuuroja, tulkitsee MTV Uutisten meteorologi Aleksi Jokela ECMWF:n ennustetta.

Lämpötiloiltaan toukokuu olisi tavanomainen tai hieman tavanomaista lämpimämpi. Keskilämpötiloja pudottavat kylmät yöt.

Tämän hetken ennusteen mukaan sää olisi lämpenemässä ensi viikon loppupuolella.

– Voi olla, että silloin päästäisiin jälleen etelässä aurinkoisina päivinä 20 asteen tienoille, mutta myös sateita on tulossa ajoittain.

Pitkän aikavälin ennusteet ovat vielä kokeiluasteella. Pitkän ajan ennusteet eivät ennusta yksittäisten päivien säätä, vaan kuvaavat poikkeamaa keskimääräisessä säässä.

Paikkakuntakohtaiset ennusteet ja sadetutka MTV:n sääsivustolla.

Katso ylhäältä videolta ennuste toukokuun säätyypistä.

Uusimmat