Pieniä järviä jäässä etelää myöten

Pienet järvet ovat jäätyneet poikkeuksellisen aikaisin. Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto varoittaa kuitenkin jäiden hauraudesta. Liiton mukaan kantavan jään muodostuminen vaatii yleensä noin viikon jakson, jolloin pakkasta on ympäri vuorokauden.

Marraskuun ensimmäisen viikonlopun poikkeuksellisen kovat pakkaset jäädyttivät pieniä järviä etelää myöten eli selvästi tavallista aikaisemmin. Suuret järvet ovat kuitenkin vielä ilman koko järven peittävää jääkantta, kerrotaan Suomen ympäristökeskuksesta.

Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton toiminnanjohtaja Reijo Vartia varoittaa kuitenkin jäiden hauraudesta.

- Teräsjään muotoutuminen vaatii yleensä noin viikon jakson pakkasta ympäri koko vuorokauden. Jos pakkasta on vain yöllä, ja sitten lämpötila tulee lähemmäs nollaa tai päivällä on lämpöasteita, on jää haurasta eli kohvajäätä.

Maan pohjoisosassa järviä jäätyi jo lokakuun loppupuolella. Eilen jäätä oli maan pohjoisosan havaintopaikoilla pääosin 15-25 senttiä. Maan etelä- ja keskiosassa jäänpaksuus oli enintään 20 senttiä. Jäät olivat yleisesti keskiarvoa paksumpia.

- Jos on muutama yö pakkasta, ja sitten on taas lämpöasteita kuten nyt etelässä, se ei riitä. Jäihin plumpsahtaa varmasti. Kannattaa ihailla pientä jäähilettä järvellä tai merellä rannalta, eikä lähteä sinne urheilemaan, Vartia toppuuttaa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat