Tutkimuksen mukaan polven nivelrikkoa voisi kenties helpottaa simppelillä tavalla.
Tuoreen tutkimuksen mukaan oman kävelytavan muuttaminen voisi sekä hidastaa polven nivelrikon etenemistä että lievittää sen aiheuttamaa kipua, kertoo Medical News Today.
Nivelrikko on maailman yleisin nivelsairaus, kertoo Terveyskirjasto. Sairaus aiheuttaa muutoksia nivelen eri rakenteissa ja koko raajan lihaksistossa. Nivelrikkoa esiintyy eniten esimerkiksi polvissa ja sorminivelissä.
Tyypillistä nivelrikolle on rustopinnan vaurioituminen ja nivelruston osittainen häviäminen nivelpinnoilta.
Nivelrikon itsehoitoon kuuluvat lääkehoidon lisäksi esimerkiksi kylmähoito sekä liike- ja lihasharjoittelu, mutta nyt tuore tutkimus kehottaa vaihtamaan kävelytyyliä.
Lue myös: Liikunnasta apua yli miljoonan suomalaisen toimintakykyä rajoittavaan vaivaan: "Ihan mielettömän tärkeä rooli"
Sama vaikutus kuin lääkkeillä
Utahin, New Yorkin ja Stanfordin yliopistojen yhteinen tutkimus esiteltiin The Lancet Rheumatology -julkaisussa.
