Karkean arvion mukaan viidennes suomalaisista kärsii jossain elämänsä vaiheessa nivelrikosta. Merkittävimmät tekijät, joilla ihminen voi itse pienentää sairastumisriskiään ovat ylipainon ja nivelvammojen välttäminen sekä liikunta.
Nivelrikko on maailman yleisin nivelsairaus, jota esiintyy eniten polvissa, lonkissa, sorminivelissä ja selkänikamien välisissä nivelissä. Ikääntyminen on väistämätön nivelrikon riskitekijä. Siinä missä alle 40-vuotiailla nivelrikkoa esiintyy vain noin prosentilla, 65–80-vuotiailla esiintyvyys alkaa olla jo 20–30 prosentin luokkaa, kertoi HUS:n sisätautien ja kuntoutuksen linjajohtaja sekä ylilääkäri Jari Arokoski Huomenta Suomessa torstaina.
Ikääntymisen lisäksi perimällä on suuri vaikutus nivelrikkoriskiin. Kuitenkin myös omilla toimillaan voi ehkäistä kansansairauden syntymistä. Normaalipainossa pysyminen, isojen nivelvammojen välttäminen sekä kohtuullinen liikunta pienentävät nivelrikon riskiä. Raskaan fyysisen työn tiedetään olevan nivelrikon riskitekijä.
– Kannattaa ajatella nivelrikkoa ehkäisyn osalta elämänikäisenä tehtävänä, Arokoski sanoo.
Nivelet on luotu liikkumaan
Ihmisen pitäisi lähteä luomaan pohjaa terveelle nivelistölle jo nuorena. Viime aikoina on puhuttu paljon lasten lihavuudesta ja liikkumattomuudesta. Se herättää huolen lasten terveydestä monin eri tavoin, sillä lihavuus on monien sairauksien, myös nivelrikon, riskitekijä.
Arokoski muistuttaa, että nivelet on luotu liikkumaan oli sitten lapsi, aikuinen tai ikäihminen. Nivelrikon ehkäisyssä kaikki liikunta on hyvästä, kunhan liikunta tuntuu mukavalta eikä aiheuta kipua. Jos ihminen kärsii piilevästä nivelrikosta, suosittelee Arokoski harrastamaan keveämpiä liikuntalajeja, kuten kävelyä, hiihtoa, vesiliikuntaa sekä pyöräilyä.
