Pieni juustopala aiheutti hengenvaaran 3-vuotiaalle – Kati-äiti kertoo kauhunhetkistä: "Aloin huutaa apua"

Kariitta löysi hengenvaaralliseen maitoallergiaansa avun siedätyshoidosta 2:38
KATSO MYÖS: Kariitta löysi hengenvaaralliseen maitoallergiaansa avun siedätyshoidosta.

Kati Karttunen koki viime viikolla kauhun hetkiä, kun hänen 3-vuotias lapsensa sai erittäin vakavan allergisen reaktion syötyään pienen palan juustoa. Kati toivoo, että toisten lasten vanhemmat huomioisivat mahdolliset vaaranpaikat myös yleisillä leikkipaikoilla.

Kati Karttusen 3-vuotias lapsi on todella allerginen maidolle. Vaikka lapsi on saanut aiemminkin vakavia allergiareaktioita altistuttuaan allergeeneille, säikäyttivät viikon takaiset tapahtumat Katin ja hänen miehensä pahemmin kuin koskaan.

Opin, että anafylaksia voi tulla vasta useita tunteja altistuksesta ja uusia moneen kertaan, Kati kertoo.

Anafylaksia eli anafylaktinen reaktio on useamman kuin yhden elimen äkillinen, nopeasti etenevä ja mahdollisesti henkeä uhkaava yliherkkyysreaktio, joka vaatii aina välitöntä hoitoa, kertoo Allergia-, Iho- ja Astmaliitto ry

Oireina voi olla ihottuma, angiödeema eli iholle tai limakalvoille ilmaantuva paikallinen ja äkillinen turvotus, verenpaineen lasku, hengenahdistus tai voimakkaat suolisto-oireet, kuten oksentelu tai ripuli.

Koko kehon peittävä ihottuma ja tajunnan menetys lähellä

Viime viikolla Kati sai puhelun kesken työpäivänsä lapsen päiväkodista. Hoitaja kertoi puhelimessa, että maitoallerginen lapsi oli syönyt vahingossa pienen palan juustoa, mutta tilanne vaikutti olevan rauhallinen annetun allergialääkeannoksen jälkeen.

Kati jatkoi työpäiväänsä normaalisti ja pyysi hoitajia seuraamaan lapsensa vointia ja ilmoittamaan, jos lapsen olo huononisi.

Lapsi nukahti hoidossa päiväunille normaalisti, mutta sitten sainkin puhelun, että unien jälkeisten leikkien aikana hän oli alkanut oksentamaan. Tiesin heti, että kyseessä on anafylaktinen reaktio ja pyysin hoitajia antamaan lapselleni adrenaliinipiikin ja soittamaan ambulanssin paikalle.

Kun pääsimme sairaalaan, oli lapsi päästä varpaisiin todella pahannäköisen punaisen ihottuman peittämä. Kasvot olivat tulipunaiset. Hän raapi ihoaan ja oli todella väsynyt.

Pienelle potilaalle annettiin lisäannos adrenaliinia ja kortisonia sairaalassa. Myös ärtyneelle iholle levitettiin kortisonivoidetta.

Sitten hän nukahti syliini. 

Pahin oli kuitenkin vasta edessä.

Kun lapseni heräsi, hän valitti huonoa oloaan. Yhtäkkiä hän muuttui valkoisen-harmaan-siniseksi ja oli lähellä menettää tajunsa. Soitin hälytyskelloa, mutta se ei toiminut, joten aloin huutaa apua.

Lääkäri ja hoitajat saapuivat huoneeseen. Lapselle annettiin lisää adrenaliinia, lisähappea ja nesteytystä kanyylin kautta.

Elvytysvälineitäkin kaivettiin jo esille. Pelkäsin todella paljon, Karttunen muistelee tapahtunutta.

Onneksi tilanne rauhoittui ja lopulta ihottuma alkoi hälvenemään ja normaali väri palasi lapsen kasvoille. Siinä vaiheessa ensimmäisestä anafylaksian oireesta oli kulunut jo viitisen tuntia. Jäimme sairaalaan seurantaan vielä vuorokaudeksi, koska oli olemassa riski, että anafylaksia uusisi jälleen.

Anafylaksia voi tulla "viiveellä"

Vaikka Karttusen perheessä oli koettu lapsen anafylaksia jo kaksi kertaa aiemmin, tuli heille yllätyksenä, että anafylaksia voi jatkua vielä useamman tunnin altistuksen jälkeen.

Vaikka alkureaktion aikana lapseni todennäköisesti oksensi juustopalan ulos, on maitoproteiini edelleen päässyt vaikuttamaan elimistössä ja aiheutti siksi vielä lisää reaktioita myöhemmin. 

Allergia-, Iho- ja Astmaliitto ry:n mukaan anafylaksian oireet ovat tavallisesti voimakkaimmillaan 10–30 minuuttia altistumisesta.

Kun päiväkodista soitettiin ja tilanne oli juustopalan syömisen jälkeen rauhallinen, ajattelin, että pelkkä allergialääkeannos piti tilanteen hallussa, mutta oireet tulivatkin viiveellä. Sairaalassa minulle kerrottiin, että oireita voi tulla vielä 4–6 tuntia altistuksesta. Vasta 24 tunnin kuluttua voidaan olla melko varmoja, ettei anafylaksia enää uusiudu.

Jo pieni määrä allergeeniä voi olla hengelle vaaraksi, Kati toivoo tarkkuutta yleisillä leikkipaikoilla

Karttusten lapsi selvisi ja toipui lopulta vakavista allergiakohtauksistaan hyvin, mutta vanhemmilla kestää aikaa rakentaa luottamus uudelleen sen suhteen, ettei vahinkoaltistuksia tapahtuisi tilanteissa, joissa he eivät ole itse paikalla.

Tapahtuneen jälkeen Kati muistutti toisia vanhempia allergian vaaroista Instagram-tilillään.

Kesällä seurasin kauhulla yleisillä leikkipaikoilla, kun lapset söivät jäätelöä kiipeilytelineissä ja liukumäessä ja sitten jatkavat leikkiä kädet ja kasvot jäätelössä. Tässä tulee potentiaalinen altistustilanne, kun jäätelöä päätyy lasten käsistä joka puolelle ja voi päätyä edelleen lapseni käsien kautta hänen suuhunsa.

Sain paljon päivitykselleni jakoja ja palautetta toisilta vanhemmilta, etteivät he olleet tulleet edes ajatelleeksi, että heidän lastensa jäätelöllä tahritut kädet voisivat aiheuttaa jollekin vaaratilanteen. Ymmärrän hyvin, ettei tällainen ole tullut mieleen.

Kati haluaa myös muistuttaa, ettei maitoallergia ole sama asia kuin laktoosi-intoleranssi.

Maitoallergia tarkoittaa sitä, että on allerginen maidon proteiinille, jota on käytännössä todella monissa tuotteissa. Laktoosi-intoleranssi tarkoittaa yliherkkyyttä maidon sokerille eli laktoosille ja oireet jäävät yleensä vatsavaivoihin, mutta allergia voi aiheuttaa todella vakavia oireita.

Vain adrenaliini pelastaa anafylaksian saaneen, muista myös soittaa ambulanssi

Anafylaksian ainoa tehokas hoito on adrenaliini lihakseen annettuna. Anafylaksiassa pitää hakeutua välittömästi päivystykseen, vaikka adrenaliinia olisi pistetty, sillä monella anafylaksia uusiutuu ensioireiden lievityttyä.

Katso videolta, miten annat adrenaliinipiikin eli EpiPenin anafylaksian saaneelle.

Osaatko toimia, jos läheisesi saa allergisen reaktion? Näillä vinkeillä voit pelastaa ihmishengen 5:29
Näin toimii aderenaliinikynä eli EpiPen, joka on ainoa pelastava ensiapu anafylaksiaan.

Lue myös:

    Uusimmat