Pienikin määrä allergian aiheuttajaa voi olla hengenvaarallinen allergiselle lapselle – tällaisia vaaratilanteita voi syntyä tietämättömyydestä
Perjantaina 11.2. Euroopassa vietetään jälleen 112-päivää, jonka tarkoitus on kiinnittää huomiota turvallisuuteen sekä muistuttaa tutusta hätänumerosta. Allergia-, iho- ja astmaliitto haluaa 112-päivänä osaltaan muistuttaa hengenvaarallisen anafylaksian ennaltaehkäisystä.
112-päivänä 11. helmikuuta on hyvä hetki muistuttaa erilaisten hengenvaarallisten tilanteiden ennältaehkäisystä. Allergia-, iho- ja astmaliitto muistuttaa tiedotteessaan siitä, että allergiselle lapselle pienkin muru allergian aiheuttajaa voi laukaista hengenvaarallisen anafylaksian.
Esimerkiksi hyväntahtoiset isovanhemmat voivat tietämättömyyttään aiheuttaa lapsille vaaratilanteita.
– Lapsen allergiat on otettava tosissaan ja ne on huomioitava lapsen arjessa. Tärkeää on, että lapsen koko lähipiiri päiväkodista isovanhempiin tuntevat lapsen allergiat ja osaavat toimia lapsen kannalta turvallisesti, muistuttaa Allergia-, iho- ja astmaliiton verkkoasiantuntija Anu Sauliala tiedotteessa.
Tällaisia vaaratilanteet voivat olla
Talvella 2022 Sauliala keräsi Facebook-ryhmässä kokemuksia niiltä vanhemmilta, joiden lapsella oli anafylaksian riski. Noin 60 vanhemmalta saaduista vastauksista ilmeni, että isovanhemmat olivat aiheuttaneet lapsenlapsilleen vaaratilanteita usein tietämättömyyttään.
Tällaisia vaaratilanteita saattoivat olla esimerkiksi pähkinäkuppi pöydällä pähkinäallergisen lapsen vieraillessa tai kala-allergiselle lapselle ruoan valmistaminen samalla, pesemättömällä pannulla, jolla oli valmistettu hetki aiemmin kalaa.
– Isovanhempien olisi hyvä olla perillä lapsenlapsen allergiasta ja tuntea se niin hyvin, että he voivat olla turvallisesti rakkaan lapsenlapsensa kanssa kahden kesken, ilman lapsen vanhemman läsnäoloa. Tällöin mahdollistuu läheisen suhteen kehittyminen lapsenlapseen, Sauliala toteaa.
Mikä anafylaksia on? Anafylaksia on äkillinen, hengenvaarallinen yliherkkyysreaktio. Se vaatii aina välitöntä hoitoa. Tyypillisiä oireita ovat:
- iho-oireet, esimerkiksi kutina, nokkosihottuma tai turvotus
- hengityselinten oireet, esimerkiksi hengitysvaikeudet, yskä ja limaisuus
- verenkiertoelimistön oireet, esimerkiksi sydämen tykyttely tai verenpaineen lasku
- suoliston ja vatsan alueen oireet
Oireet alkavat äkillisesti.
Anafylaksiassa tärkeintä on ennaltaehkäisy
Hengenvaarallisen reaktion välttämiseksi on erittäin tärkeää ennaltaehkäistä anafylaksiaa huolellisella toiminnalla. Allergia-, iho- ja astmaliitto muistuttaa, että esimerkiksi tuoteselosteet on luettava tarkkaan ja allergiselle tulee valita tuotteita, jotka hänelle sopivat. Varotoimenpiteenä adrenaliini-injektoria on aina kannettava mukana.
Jos anafylaksia kuitenkin iskee, oleellista on se, että osaa toimia oikein.
Anafylaksian oireet ilmestyvät äkkiä. Ensihoitona tulee antaa välittömästi adrenaliinia. Anafylaksiariskisellä pitäisi aina olla mukanaan lääkärin määräämä adrenaliini-injektori, jota on helppo käyttää. Kun pistos on annettu, tulee soittaa hätänumeroon 112.
Näin epipeniä käytetään:
Lähde: Allergia-, iho- ja astmaliitto
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää