Pienen suomalaisfirman autopelistä Android-hitti – yrittää valloittaa nyt Applen laitteet

Suomalaispeli Hill Climb Racing on noussut hitiksi Android-laitteissa.

Oululaisen Fingersoftin julkaisema autopeli on noussut ykköspaikalle Google Playn pelien listalla jo 13 maassa, Suomen lisäksi muun muassa Yhdysvalloissa, Iso-Britanniassa, Saksassa ja Venäjällä.

Pelin ensimmäinen versio julkaistiin Androidille syyskuun lopulla. Nyt peli on julkaistu myös Applen laitteille.

Hill Climb Racing on fysiikkapohjainen autopeli, jossa tasapainotellaan autolla pitkin mäkiä ja tunneleita. Itse peli on ilmainen, mutta sen sisällä voi tehdä ostoja varustellessaan autoa.

Fingersoft on aikaisemmin julkaissut useita kamerasovelluksia, esimerkiksi Cartoon Cameran, jolla voi luoda piirrosmaisia kuvia.

Fingersoftin perustajan Toni Fingerroosin mukaan yhtiö on yli kaksinkertaistanut henkilöstömäärän – yhdestä työntekijästä kahteen kokopäiväiseen ja yhteen osa-aikaiseen.

Lue myös:

    Uusimmat