Porin Pesäkarhujen kauden ensimmäinen kotitappio tuli mahdollisimman pahaan paikkaan, kun Peräseinäjoen Petojussit otti naisten Superpesiksen välierävaiheen toisen voittonsa kotiutuskisaan venyneessä ottelussa. Petojussit voitti jaksoin 2-1.
Finaalipaikka on katkolla ensimmäisen kerran lauantaina Peräseinäjoella.
- Iso voitto meille. Hallitsimme ensimmäistä jaksoa kuten kolmostilanteetkin 2-9 osoittavat. Toisella jaksolla Pesäkarhut pääsi peliin mukaan Carita Toiviaisen kunnarilla ja ansaitsi jaksovoittonsa, myönsi Petojussien pelinjohtaja Risto Ojanperä.
- Kova taistelu ja huippuviihdettä, joka tällä kertaa päättyi meidän eduksemme. Supervuoro oli molemmilta vaatimatonta pelaamista, Ojanperä jatkoi.
Pesäkarhut onnistui kotiutukisassa ainoastaan Johanna Pentilän lyönnillä. Yksi juoksu harvoin riittää kuitenkaan voittoon kotiutuskisassa.
Petojussit tasoitti tilanteen Maiju Kangasluoman kotiuttaessa Minna Alestason osittain kotijoukkueen avustuksella. Voittojuoksusta vastasi kaksikko Sanna Alestalo lyöjänä ja kentän paras pelaaja Elina Mäki tuojana.
- Vaikka hävisimmekin toisen jakson, ei usko loppunut. Henki ja tahto olivat kovat, tiivisti Mäki voiton taustaa.
Pesäkarhujen pelinjohtajalla Jarmo Anialle kauden ensimmäinen kotitappio oli suuri pettymys.
- Ensimmäisellä jaksolla olimme sisuttomia. Käytin tauolla kovaa kieltä ja ehkä sitä kautta otimme jaksovoiton. Nyt olemme selkä seinää vastaan ja painitermiä käyttääkseni sillassa. Mutta emme me periksi anneta, Ania totesi.
Pesäpallo, naisten superpesis, 2. välieräottelu (kolmella voitolla loppuotteluun), tiistai:
Pori - Peräseinäjoki 1-2 (1-3, 3-2, 0-0, 1-2)
Voitot 0-2.
(MTV3-STT)
