Perussuomalaisten Niinistö haluaa varapuheenjohtajaksi

Perussuomalaisten kansanedustaja Jussi Niinistö asettuu ehdolle puolueen ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi. Niinistö ilmoitti aikeestaan tänään Keravalla pitämässään puheessa.

Niinistö sanoi, ettei ole haastamassa puheenjohtaja Timo Soinia, vaan haluaa tukea häntä ja hänen linjaansa.

Perussuomalaisten puoluekokous pidetään Joensuussa kesäkuun lopulla. Tällä hetkellä puolueen ensimmäinen varapuheenjohtaja on kansanedustaja Hanna Mäntylä.

MTV3 uutisten tammikuussa teettämän kyselyn mukaan kolmasosa puolueen kenttäväestä halusi Soinille haastajan. Kyselyssä tulevaisuuden niminä puolueväkeä miellytti eniten puolustusvaliokunnan puheenjohtajana toimiva Niinistö.

– Kuulostaa hyvältä, että on kenttäväen luottamusta takana, Niinistö sanoi 7. tammikuuta MTV3:n Huomenta Suomessa ja jatkoi:

– En ole aivan varma, että kysely olisi tarkoittanut sitä, että minun pitäisi lähteä haastamaan Timo Soinia. Uskoisin, että kenttäväki ajatteli, että kun puheenjohtajan paikka on aidosti auki, kuka siihen voisi nykyisistä perussuomalaisista asettua ehdolle.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat