Perussuomalaiset vaativat maahanmuuttopolitiikkaan useita konkreettisia muutoksia. Esimerkiksi humanitaarisin perustein annettu oleskelulupa pitäisi voida peruuttaa, jos oleskeluluvan saanut lomailee lähtömaassaan, lähettää sinne lapsiaan tai osallistuu kriisialueella sotatoimiin.
Myös esimerkiksi hoito- ja rakennusalojen kielitaitovaatimuksia tulisi puolueen mukaan kiristää potilas- ja työturvallisuuden takaamiseksi.
EU:ssa Suomen pitää olla perussuomalaisten mukaan aktiivinen unionin jäsen, joka pyrkii kehittämään EU:ta kevyemmäksi ja löyhemmäksi. Suomen vastuiden kasvattamiseen eurokriisin hoidossa suhtaudutaan kielteisesti.
Puolueet vastasivat keskustan puheenjohtajan Juha Sipilän kysymyslistaan tänään iltapäivällä. Kysymyksiin sisältyi ilmastopolitiikkaan liittyvä linjaus, jonka perusperiaatteet perussuomalaiset ilmoittavat hyväksyvänsä. Suomen ei kuitenkaan haluta suostuvan EU:n 2030 ilmastotavoitteisiin ilman reilua taakanjakoa.
Perussuomalaiset ei anna hallitusyhteistyölle kynnyskysymyksiä. Puolue katsoo, että toimiva ja strategiseen hallitustyöskentelyyn kykenevä hallitus voidaan muodostaa parhaiten keskustan, perussuomalaisten ja joko kokoomuksen tai SDP:n kesken.
Sopeutus 6-7 vuodessa
Perussuomalaiset yhtyy pääpiirteissään valtiovarainministeriön näkemykseen 6 miljardin euron sopeutustarpeesta. Sopeutuksen toteuttaminen vaatisi puolueen mukaan kuitenkin 6-7 vuotta, jotta heiveröinen talouskasvu ei vaarantuisi ja työttömyys pahentuisi kestämättömäksi.
Keskeistä sopeutusta olisivat rohkeat rakenteelliset uudistukset ja talouden saaminen kasvuun. Julkista taloutta olisi sopeutettava vaalikauden aikana noin 2-3 miljardilla eurolla.
Muun muassa tuulivoiman syöttötariffeista ja puoluetuista voitaisiin tinkiä.
Perussuomalaiset ei nostaisi kokonaisveroastetta, mutta muutoksia verotukseen halutaan. Puolue muun muassa alentaisi autoiluun kohdistuvaa verotusta ja Yle-veroa.
Uusimmat
-
00:46
Jukka Jalonen jyrisi MM-areenan uumenissa – tiuskaisi NHL-kovanaaman rottatempusta: "Parempi pitää turpa kiinni"
-
00:38
Kylian Mbappelta vahvistus – lähtee PSG:stä
-
00:14
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
00:11
Leijonat-hyökkääjä loukkaantui, Lasse Kukkonen haukkui Tshekin NHL-pakin lyttyyn – "Ällöttävä teko!"
-
00:03
Tshekki vei trillerin rankkareilla! Leijonille pettymys MM-avauksessa – näin ottelu eteni
-
23:56
Tshekki aiheutti Leijonille heti avaustappion – Harri Säteriltä ilmiömäinen esitys
-
23:28
Jesse Puljujärvi näytti härkämäisiä voimiaan – Tshekki-puolustaja lennähti komeasti katolleen
-
23:06
Tätä et nähnyt lähetyksessä: Leijonien valmentaja teki jäätävän havainnon – pelasti Suomen takaiskulta MM-avauksessa
-
22:51
Tshekki iski kiekon jo Leijonien verkkoon – Jukka Jalosen valmennustiimin temppu pelasti Suomen takaiskulta
-
22:24
Kolme ruksia vaihtui 84-metriseen – asiantuntija hehkuttaa Oliver Helanderia: "EM-kisoihin mitalikandidaatti"
-
22:20
Tulvat tappoivat kymmeniä Afganistanin pohjoisosassa
-
22:13
Tshekin NHL-jyrä haki hirmutööttiä summerin soidessa – Mikael Granlund menetti malttinsa
-
22:02
Netanjahu Dr. Philin haastattelussa: Me teemme sen, mikä tehdä täytyy
-
22:01
Olga Temonen kävi jälleen syöpähoidoissa ulkomailla
-
21:59
Espoossa suuri tulipalo koululla – poliisi epäilee tahallaan sytytetyksi
-
21:50
Alankomaiden edustaja Joost Klein ei esiinny myöskään toisissa pukuharjoituksissa – EBU: "Tutkinta on kesken"
-
21:25
Taksikuljettaja Olympiaterminaalin taksirajoituksesta: "Miksi minuun ei luoteta?"
-
21:13
Asiantuntija varoittaa Leijonat-tähtiä Tshekin NHL-jyrästä – "Vähän harmaalla alueella"
-
21:06
Oliver Helanderilta kysyttiin mahdollisesta EM-menestyksestä – näin hän vastasi
-
21:01
Näin parantumattomasti sairaat puhuvat siitä, kuinka haluaisivat kuolla: "Haluaisin, että olisi semmoinen vaihtoehto"
-
Lataa lisää