Perinteisyys jyllää sormusmuodissa

Sormusmuodissa jyräävät nyt sekä perinteisyys että erikoisuus. Yksikiviset kultasormukset ovat nyt kysyttyjä, mutta toisaalta monet haluavat sormuksiinsa entistä erikoisempia kiviä.

– Sormuksissa sellainen klassisuus on tullut paljon takaisin. Yksinkertaisuus ja sellainen ihan back to basics. Kihlasormus on sellainen sormuksen perikuva, sileä, yksikivinen sormus, missä sitten ehkä mahdollisesti keskikivenä on yksi vähän isompi kivi, Esko Lindroos -kultasepänliikkeen toimitusjohtaja Olli Lindroos kertoo.

Samoilla linjoilla on myös Kultajousi-ketjun toimitusjohtaja Kaj Wikström.

– Nyt halutaan aika paljon perinteisiä rivisormuksia. Myös yksikiviset sormukset nostavat kysyntäänsä, koska timanttien ja kullan hinta on suotuisampi ostajalle kuin aikaisemmin, Wikström linjaa.

Toisaalta sormuksiin halutaan nykyisin hyvinkin erikoisia kiviä. Värikkäistä timanteista joutuu kuitenkin myös maksamaan enemmän kuin tavallisista. Ruskehtava tai keltainen väri ei välttämättä vielä nosta paljoa timantin hintaa, mutta esimerkiksi pinkki timantti voi olla hyvinkin arvokas

– Yksi trendi on ollut se, että tarjontaa on tullut aika paljon myöskin värillisissä timanteissa. Erityisesti keltaisia tai ruskehtavia timantteja, jotka voivat olla aika hyvinkin erikoisia. Se on johtunut osittain siitä, että huutokaupoissa on ollut tarjolla ennätyksellisiä kiviä tuolla maailmalla, joista kirjoitellaan paljon, Suomen Kultaseppien liiton toimitusjohtaja Alf Larsson sanoo.

Kullan väri saa näkyä

Sormusmuodissa on Suomessa pitkään ollut muodissa valkokulta. Sen ohella nykyisin halutaan entistä enemmän kullan värisiä kultasormuksia.

– Uutena tuulena on punakulta. Uskalletaan ihan sitä kullan väriäkin tuoda, sanoo Lindroos.

Kulta- ja timanttikorujen lisäksi nykyään kaupaksi menevät aiempaa paremmin myös hopeakorut.

– Halutaan käyttää jalometallikoruja. Ja sitä kautta on kiinnitetty huomiota siihen, että hopea on myös hieno jalometalliraaka-aine koruihin, Wikström kertoo.

Kultaseppien liiton toimitusjohtaja Alf Larsson muistuttaa, että paras tapa tutustua koruihin on ammattilaisen avustus. Suomessa on hänen mukaansa nykyisin erittäin hyvä korunvalmistuksen koulutuksen ja ammattilaisten taso. Erityisesti hän kehuu nuoria alan ammattilaisia.

– Helsingissä, Turussa, Tampereella ja monissa muissa kaupungeissa on putkahtanut näitä nuoria erittäin osaavia ja kreatiivisia, hyviä käsityöläisiä. Toivoisin, että ihmiset kävisivät katsomassa ja kyselemässä. Heiltä saa kyllä hyviä vastauksia, sillä he ovat hyvin ammattitaitoisia.

Lue myös:

    Uusimmat