Periikö autovuokraamo Hertz perusteettomia maksuja tupakoinnista? Amerikassa nousi äläkkä: "Ilmoitukset tulleet asiakkailta, jotka sanovat, etteivät polta"

Autojen vuokraus ja yhteiskäyttö yleistyvät 2:02
Vuonna 2017 uutisoitiin, että autojen vuokraus ja yhteiskäyttö ovat yleistyneet Suomessa.

Autovuokraamoketju Hertz on määrännyt yhdysvaltalaisille asiakkaille lisämaksuja autossa tupakoinnista. Tässä ei sinällään ole mitään erikoista, koska autossa tupakointi kielletään Hertzin vuokraehdoissa, mutta useat amerikkalaiset ovat kannelleet yhtiön toiminnasta vakuuttaen, etteivät he edes polta. Erään asiakkaan maksu puolitettiin amerikkalaismedian yhteydenoton jälkeen.

Viime vuonna yrityssaneeraukseen ajautunut autovuokraamojätti Hertz on noussut Yhdysvalloissa otsikoihin erikoisesta syystä.

Yhtiön väitetään veloittaneen asiakkaaltaan 400 dollarin eli noin 335 euron lisämaksu vuokra-autossa tupakoinnista, mutta asiakas vakuuttaa, ettei hän ole tupakoinut kuin viimeksi nuoruusvuosinaan.

Valokuvaaja Sean Dungan, 49, oli jättänyt vuokra-autonsa Bostonissa sijaitsevan Loganin kansainvälisen lentokentän Hertzille ennen kuin kiirehti Los Angelesin -lennolleen. Muutamaa päivää myöhemmin Dungan sai kotiinsa kirjeen, jossa häneltä perittiin satojen dollareiden maksua autossa tupakoinnista.

Dungan kuitenkin vakuuttaa, ettei hän ole tupakoinut autossa ja ettei hän tupakoi muutenkaan.

– Tupakoin kauan aikaa sitten, kun olin 22- tai 23-vuotias. Sen jälkeen en ole polttanut, Dungan kertoi Los Angeles Timesille.

Dungan kertoo olleensa Bostonissa viiden päivän työreissulla, eikä autossa istunut koko matkan aikana ketään muuta hänen lisäkseen. Ei tupakoivaa, eikä tupakoimatonta henkilöä. 

Dungan otti yhteyttä Hertziin ja uskoi saavansa virheen korjattua. Toisin kuitenkin kävi.

– Kaikki, joiden kanssa pääsin puhumaan, sanoivat, ettei sakkoa peruttaisi. He kertoivat, että jätettyäni auton heille, oli kaksi heidän työntekijäänsä haistanut autossa tupakan, Dungan kertoi.

Henkilökunnalla ei ollut Dunganin mukaan mitään muuta todistetta hänen tupakoinnistaan kuin työntekijöiden maininta hajusta. Autosta ei löytynyt natsoja eikä tuhkaa.

Kukaan ei myöskään ollut tarkastamassa autoa, kun Dungan jätti sen parkkiin lentokentälle, vaan auto tarkistettiin vasta myöhemmin.

Hertzin ehtojen mukaan sakkoon riittää, jos työntekijä näkee asiakkaan tupakoivan autossa tai mikäli autosta löytyy tupakantumppeja tai tuhkaa. Myös työntekijän havaitsema haju riittää sakon määräämiseen.

Kiinnostava ajoitus

Los Angeles Timesin toimittaja David Lazarus nostaa kolumnissaan esiin erikoisen sakon vieläkin erikoisemman ajoituksen. Runsas vuosi sitten konkurssiin ajautunut yhtiö on ollut vähitellen nousemassa jaloilleen, vaikka pandemia sen liiketoimintaan vielä vaikuttaakin.

– En väitä, että Hertz keksii maksuja päästään saadakseen taloustilanteensa näyttämään paremmalta sen valmistautuessa pääsemään ulos yrityssaneerauksesta kuun lopussa. Hertzin mukaan Dunganin sakko käsiteltiin asianmukaisesti, Lazarus kirjoittaa.

Dungan ei kuitenkaan ole ainoa, jolta on viime aikoina veloitettu perusteettomilta vaikuttavia tupakkasakkoja.

Elliott Advocacy -nimistä kuluttajaneuvontayritystä vetävä Christopher Elliott kertoi Lazarukselle, että hänen yrityksensä on saanut Hertzin yrityssaneerauksen jälkeen yhtiön asiakkailta enemmän ja enemmän ilmoituksia perusteettomista tupakointimaksuista.

– Vuokra-autofirmat käyttävät tällaisia maksuja saadakseen lisätuloja. Jos tupakoi vuokra-autossa, kuuluukin saada lisämaksu. Mutta kaikissa tapauksissamme ilmoitukset ovat tulleet asiakkailta, jotka eivät omien sanojensa mukaan polta ollenkaan.

Lazarus ei pidä mahdottomana, että valituksia tehneet asiakkaat olisivat tervakeuhkoja, jotka yrittävät vain luikerrella maksusta, mutta ottaen huomioon valitusprosessien monimutkaisuuden ja jopa yhteydenotot mediaan, pitää Lazarus epätodennäköisenä, että kaikissa tapauksissa olisi kyse huijaamisesta.

Maksu puolitettiin median yhteydenoton jälkeen

Los Angeles Times tavoitti Hertzin edustajan kommentoimaan asiaa, ja edustaja vahvisti, että Dunganin autossa oli ollut vahva tupakan haju ja että auto oli ollut pois ajosta neljä päivää puhdistuksen vuoksi.

Lehden yhteydenoton jälkeen Dunganille määrätty maksu kuitenkin puolitettiin, joten nyt häneltä vaaditaan enää 200 dollaria. Maksun puolitus oli Hertzin mukaan "kertaluontoinen hyvän tahdon ele".

– Jos olen heidän mielestään syypää, niin miksi he hyvittäisivät minulle yhtään mitään? Dungan ihmetteli Los Angeles Timesille.

Hertz on ilmoittanut, että asia on loppuunkäsitelty. Dungan puolestaan aikoo jatkossa käyttää muita yhtiöitä.

Miten Suomessa?

Suomen Hertz ei vastannut tämän artikkelin julkaisuun mennessä MTV Uutisten haastattelupyyntöön koskien sitä, miten Suomessa arvioidaan, onko autossa tupakoitu ja millaisia maksuja tällaisissa tilanteissa voidaan periä.

Hertzin suomenkielisillä sivuilla kerrotaan, että "vuokraaja on vastuussa korvaamaan auton epätavanomaisesta likaantumisesta johtuvat siivous- ja puhdistuskustannukset" – autossa tupakointiin on Hertzin mukaan pyydettävä siltä erityinen lupa.

Lue myös:

    Uusimmat