Perhesurmien hurjat luvut

Suomessa tapahtuu vuodessa keskimäärin kuudesta kahdeksaan perhesurmaa, missä tekijä surmaa myös itsensä. Perhesurmia tutkinut Minna Nikunen Tampereen yliopistosta kertoo, että luvut ovat olleet tasaiset 1960-luvulta.

- Tekijät ovat useimmiten tavallisia miehiä, eivätkä siten syrjäytyneitä kuten tyypillisen henkirikoksen tekijät, Nikunen kertoo.

Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen luvut kaikista perhe- ja lähipiirissä tehdyistä henkirikoksista kertovat karua kieltään. Esimerkiksi yksistään viime vuonna tuli ilmi 41 tapausta, missä mies tai nainen surmasi yhden tai useamman perheensä jäsenen.

Tavallisimmin perheen sisällä henkirikoksen kohteena on oma puoliso. Vuosina 2003-2007 välisenä aikana 125 tapauksessa mies surmasi puolisonsa ja 18 tapauksessa myös itsensä.

- Tavanomaisin taustalla oleva tekijä on avioeron uhka. Joissakin tapauksissa voi olla taloudellisia tai terveydellisiä vaikeuksia, kertoo perhesurmia tutkinut Nikunen.

Miehen tekemän henkirikoksen kohteena ovat lapsia yleisemmin omat vanhemmat. Vuosina 2003-2007 tuli ilmi 21 tapausta, missä miehen uhreiksi joutuivat oma äiti, isä tai molemmat.

Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen mukaan miehen henkirikoksen kohteena yksi tai useampi lapsi on ollut 10 kertaa viimeisen neljän vuoden aikana. Vuosina 1970-1974 miehen tekemiä oman lapseen kohdistuneita surmitapauksia oli 25.

"Naiset surmaavat lapsiaan"

Tutkija Minna Nikusen mukaan naisten tekemiä omiin lapsiin kohdistuneita surmia on myös valitettavan useita. Tilanne on silti parantunut 1970-luvulta, jolloin oma lapsi oli uhrina 24 tapauksessa.

Henkirikollisuuden seurantajärjestelmän mukaan nainen surmasi yhden tai useamman lapsensa 14 tapauksessa vuosina 2003-2007. Näistä kolmessa tapauksessa äidit tekivät myös itsemurhan. Yrityksiä oli huomattavasti enemmän.

Myös naisilla surmatapauksissa uhrina on tavallisimmin oma puoliso. Vuosina 2003-2007 näitä tapauksia tuli ilmi 23, mutta naiset eivät tehneet tilaston mukaan miesten tavoin itsemurhaa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat