Eronnut perheenisä seurustelee nyt kahden naisen kanssa. Hän haaveilee siitä, että suhteeseen kuuluisi myöhemmin vielä lisää osapuolia.
46-vuotias yhdysvaltalainen Shai Fishman erosi vaimostaan ja ryhtyi polyamoriseen suhteeseen kahden naisen kanssa, kertoo muun muassa Daily Mail. Nyt hän puhuu innokkaasti vapaamman parisuhdemallin puolesta.
Seta ry:n mukaan polyamoria on eräs eettisen monisuhteisuuden muoto. Polyamoria tarkoittaa elämistä joko romanttisesti tai seksuaalisesti tai kummallakin tavalla intiimeissä suhteissa useamman ihmisen kanssa yhtä aikaa. Siihen kuuluu avoimuus, rehellisyys ja se, että kaikki osapuolet ovat tietoisesti suostuneet tähän.
Inspiroitui TV-ohjelmasta
Shai oli aina ajatellut, että ihmisillä pitäisi olla oikeus olla romanttisessa suhteessa useamman kuin yhden ihmisen kanssa kerrallaan. Kimmokkeen elämänsä uuteen suuntaan hän sai polyamoriaa käsitelleestä televisio-ohjelmasta. Se innosti häntä tutkimaan aihetta tarkemmin.
Shai tuli siihen tulokseen, että yksiavioinen avioliitto ei ollut häntä varten. Hänestä tuntui, ettei se riittänyt kattamaan kaikkia ihmisen tärkeimpiä tarveita. Niitä ovat hänen mukaansa muun muassa se, että ihminen tuntee olonsa rakastetuksi ja turvalliseksi ja että elämä on riittävän monimuotoista. Hän kokee, että ihmisen tarpeisiin kuuluu myös palvella muita jollain tapaa.
