Isäpuoli pahoinpiteli Jania vuosikaudet, kun hän oli lapsi. Kodissa tapahtuva väkivalta oli perheen salaisuus, josta ei uskallettu kertoa ulkopuolisille. Nyt Jani avautuu kokemuksistaan ensi kertaa MTV Uutisten haastattelussa.
Jani kertoo joutuneensa lapsena useita kertoja isäpuolensa pahoinpitelemäksi. Väkivalta ilmeni muun muassa lyömällä ja vetämällä hiuksista. Janin mukaan häntä on myös heitelty esineillä.
Alistaminen ei rajoittunut pelkästään fyysiseen väkivaltaan. Hän muistaa tilanteita, jossa häntä esimerkiksi kiellettiin syömästä.
– Jos söin, rangaistukseksi minua kiellettiin syömästä muutamaan päivään.
Väkivalta ei kohdistunut vain Janiin, vaan osansa saivat myös Janin sisarukset. Lapsiin kohdistuva väkivalta oli perheen sisällä tarkoin varjeltu salaisuus, josta ei kerrottu ulkopuolisille.
– Kukaan ei uskaltanut kertoa ulkopuolisille mitään. Jos siitä olisi kerrottu, siitäkin oltaisiin rangaistu.
Äiti katsoi sivusta
Vaikka Janin äiti näki, mitä lapsille tehdään, hän ei Janin muistikuvien mukaan uskaltanut reagoida asiaan juuri mitenkään.
– Vaikka äiti tiesi, ei hän reagoinut asiaan mitenkään. Hän näki mitä tapahtui, ja katsoi vaan vierestä.
Lue myös: Kannabista käyttävä nuori rastafari Sanna ei uskaltanut hakea apua perheväkivaltaan lapsen menettämisen pelossa – "Asioiden piilottelu syrjäyttää kokonaisvaltaisesti"
Jani oli väkivallantekojen aikaan alakouluikäinen. Lyöntien seurauksena hän oli saanut mustelmia ympäri kehoa, jotka herättivät huolta ulkopuolisissa.
Koulussa epäiltiin, että Jania pahoinpidellään kotona. Jani ei uskaltanut kertoa totuutta, vaan keksi aina valheellisia selityksiä mustelmille.
Jania pelotti, että ulkopuolisille kertominen olisi vain pahentanut tilannetta. Siksi hän joka kerta vastasi kieltävästi, jos häneltä kysyttiin, pahoinpidelläänkö häntä kotona.
– Valehtelin aina mustelmista. Sanoin, että eivät ne ole lyönneistä tullut. Koulu ei uskonut minua, mutta tietääkseni ne eivät tehneet lastensuojeluilmoitusta.
Perhehelvetti kesti monta vuotta
Väkivalta kesti monta vuotta. Se loppui vasta silloin, kun äidin ja isäpuolen välille tuli avioero.
Sen jälkeen Jani ei ole tavannut väkivaltaista isäpuoltaan. Hän on katkaissut välinsä myös äitiinsä ja muihin sukulaisiinsa.
– En pysty olemaan tekemisissä kenenkään sellaisen kanssa, joka muistuttaa minua noista tapahtumista.
Ainoa sukulainen, jonka kanssa Jani on väleissä, on hänen siskonsa. Janin kertoman mukaan hän on toipunut paremmin lapsuusajan väkivaltaisista kokemuksista. Oman äitinsä kanssa Jani ei asioista koskaan puhunut.
Hän kokee, että äiti ei ole edes pahoillaan siitä, että antoi väkivallan jatkua niin kauan.
– Äiti ei ole millään tavalla pahoillaan. Hän näki kaiken ja oli itsekin välillä mukana.
Traumaattiset takaumat tulevat uniin
Nyt Jani on aikuinen ja väkivaltakokemuksista on kulunut useita vuosia. Traumaattiset muistot seuraavat silti sitkeästi mukana ja vaikuttavat jokapäiväiseen elämään.
– En uskalla tutustua ihmisiin ja luottamukseni ihmisiin on todella heikko. Näen paljon takaumia niistä väkivaltatilanteista, ja ne tulevat edelleen uniini.
Jani kärsii edelleen pahoista traumoista ja hänelle on diagnosoitu muun muassa paniikkihäiriö ja sosiaalisten tilanteiden pelko.
Lue myös: Lapsuuden paras kaveri raiskasi Riinan, kun hän oli 13-vuotias: "Hän oli ahdistelijaksi muuttunut hirviö, jolla oli kaikki valta"
Hän käy säännöllisesti terapiassa, mutta kokee ettei siitä ole mitään apua.
– Ei se asioiden läpikäynti auta mitään, hän kokee.
Jani kuvailee oloaan jatkuvasti ahdistuneeksi. Tällä hetkellä häntä ahdistaa lähestyvä joulu. Ahdistusta ei aiheuta pelkästään joulu vaan myös muut juhlapyhät, jolloin hänellä ei ole esimerkiksi töitä eikä koulua, jotka veisivät ajatukset muualle.
– Siksi, että juuri juhlapyhät tuovat ne väkivaltaiset muistot takaisin mieleen.
Puhumattomuuden on loputtava
Omista kokemuksistaan julkisesti kertomalla Jani haluaa, että lapsiin kohdistuva väkivaltaisi nostettaisiin paremmin esiin. Hänen mukaansa asiasta puhutaan edelleen liian vähän.
– Haluan, että tästä asiasta puhutaan enemmän. On paljon ihmisiä, joille on käynyt samalla tavalla kuin minulle.
Koska Janin perheessä väkivallasta ei puhuttu, se sai jatkua vuosikaudet. Hän kokee, ettei mikään voi korvata turvatonta lapsuutta.
"Olisi hienoa, että aiheesta puhuttaisiin enemmän"
Janin tarina ei ole tavaton. Kouluterveyskyselyyn 2017 vastanneista 4–6 prosenttia kertoi joutuneensa fyysisen kuritusväkivallan kohteeksi.
Kyselyn vastaukset kerättiin peruskoulun 4.–5. ja 8.–9. luokkalaisilta sekä lukion ja ammatillisen opiston 1.–2. vuosikurssilaisilta Manner-Suomessa ja Ahvenanmaalla.
Rikosuhripäivystyksen palvelutoimintojen kehittämispäällikkö Maatu Arkio-Lampisen mukaan lapsiin kohdistuva väkivalta on edelleen tabu, josta ei osata puhua tarpeeksi.
– Olisi hienoa, että aiheesta puhuttaisiin enemmän ja annettaisiin lupa puhua ja hakea apua.
Lue myös: Isä pahoinpiteli teini-ikäistä tytärtään ja yritti ajaa tämän päälle autolla Helsingissä – raivostui auktoriteetin uhmaamisesta ja pojan tapaamisesta
Joskus ongelmaa voi olla myös vaikea tunnistaa. Vaikka asiasta kysyttäisiin suoraan, lapsi ei välttämättä osaa tai uskalla vastata.
– Jos esimerkiksi lapselta tai nuorelta kysytään, onko kotona väkivaltaa, hän ei välttämättä osaa vastata siihen.
Arkio-Lampisen mukaan on suoran kysymisen sijaan on parempi tiedustella esimerkiksi, onko lapsella kotona turvallinen olo tai onko kotona tilanteita, jotka pelottavat häntä.
– Jos lapsi tai nuori on kasvanut koko elämänsä väkivaltaisessa perheessä, hänen voi olla hankalaa tunnistaa sitä poikkeavaksi.
Perheväkivaltaan liittyy usein häpeän ja pelon tunne. Arkio-Lampisen mukaan olisi tärkeää, että aiheesta uskallettaisiin puhua avoimemmin.
Taustalla voi olla esimerkiksi pelko, että perhe hajotetaan ja lapset otetaan välittömästi huostaan, jos perheväkivallasta kerrotaan ulkopuolisille.
– Tarkoituksena on aina auttaa perhettä ja saada väkivalta loppumaan, Arkio-Lampinen toteaa.
Vain osa tapauksista tulee viranomaisten tietoon
Perheväkivallan torjumisessa suurena ongelmana on, että vain osa lapseen kohdistetuista väkivallanteoista tulee viranomaisten tietoon.
– Tässä on paljon piilorikollisuutta.
Lastensuojelulain mukaan jokaisella valtion, kunnan ja seurakunnan työntekijällä on velvollisuus ilmoittaa ilmeisessä lastensuojelun tarpeessa olevasta lapsesta kunnan lastensuojeluun.
Ongelman muodostaa se, että lapsen kotona kohtaaman väkivallan tunnistaminen voi olla hankalaa eikä Suomessa ei ole käytössä systemaattista seulontaa lapsiin kohdistuvan väkivallan tunnistamiseksi.
Koska häpeän ja pelon vuoksi perheenjäsenet eivät välttämättä uskalla kertoa kokemuksistaan ulkopuolisille, avun saaminen on vaikeaa. Jos väkivaltaa kokevat lapset ja vanhemmat vakuuttelevat ulkopuolisille kaiken olevan hyvin, tilanteeseen puuttuminen on monesti vaikeaa.
– Avun saaminen vaatii jollain tasolla tilanteen ulospäin kertomisen, Arkio-Lampinen sanoo.
Perheväkivalta on usein ylisukupolvista. Kun lapsi tottuu väkivaltaiseen ympäristöön, se periytyy helposti eteenpäin. Ei ole tavatonta, että lapsena väkivaltaa kokenut käyttäytyy aikuisena itse väkivaltaisesti omia lapsiaan kohtaan.
– Siitä tulee helposti väkivallan kierre. Perheväkivalta periytyy, jos sitä ei missään vaiheessa katkaista.
Väkivalta on aina rikos, tapahtui se missä tahansa
Suomessa lapsen fyysinen kurittaminen on kielletty laissa vuonna 1984. Siitä huolimatta tutkimukset osoittavat, että vanhemmat käyttävät edelleen väkivaltaa lapsensa kasvatuksessa.
Esimerkiksi vuonna 2017 Lastensuojelun Keskusliiton selvitykseen vastanneista vanhemmista hieman yli 40 prosenttia kertoi käyttäneensä jotain kuritusväkivallan muotoa lastensa kasvatuksessa.
Vaikka lapsi käyttäytyisikin huonosti, se ei oikeuta käyttämään häneen fyysistä väkivaltaa. Vastuu lapseen kohdistuvasta väkivallasta on aina aikuisella, ei lapsella.
– Lapsella on samanlainen oikeus koskemattomuuteen kuin muillakin. Ei ole oikein antaa luunappia kenellekään. Ei aikuiselle eikä lapselle, Arkio-Lampinen muistuttaa.
Lue myös: Ex-liigakiekkoilija yritti saada 10-kuisen lapsensa itkun loppumaan estämällä hengittämisen – äiti sai miehen kiinni itse teosta ja kuuli karmean tunnustuksen
Sitkeässä elää myös ajattelutapa, että kodin sisällä tapahtuva väkivalta olisi perheen oma asia, joka ei kuulu ulkopuolisille. Arkio-Lampinen tyrmää tällaisen väitteen.
– Väkivalta on aina rikos. Samat lait pätevät siellä kotonakin.
Aikio-Lampinen korostaa, että perheväkivalta hyvin harvoin loppuu itsestään. Perheessä tapahtuva väkivalta harvoin loppuu, mikäli perhe ei uskalla hakea apua ulkopuolisilta.
– Kyllä sen täytyy saada joku pysäytys, jonka kautta asioita ryhdytään käsittelemään eri tavalla.
Kokemuksistaan kertoneen Janin nimi on muutettu yksityisyyden suojaamiseksi.