Minnan 2-vuotias yritti satuttaa perheen vastasyntynyttä – äiti kertoo arjesta väkivaltaisen lapsen kanssa: "Olen umpimarinoitunut häpeästä"

Minnan vanhin lapsi alkoi oireilla väkivaltaisesti jo kaksivuotiaana. Samoihin aikoihin perheeseen syntyi toinen lapsi.  

Tilanteet olivat niin rajuja, että Minna joutui ottamaan vastasyntyneen mukaansa vessaan, jotta isoveli ei pääsisi satuttamaan pikkuista.  

– Hän saattoi mennä vauvan päälle makaamaan, purra päästä, laittaa vauvan sormia oven väliin tai lyödä leluilla. 

Siitä lähtien Minna on elänyt päivittäisen pelon kanssa. Töissä ollessaan hän miettii, kuinka poika pärjää. Onkohan hän satuttanut jotain toista lasta?  

Päiväkodin eteisessä hän on joutunut kuulemaan lukuisat ikävät uutiset.  

Minna on pohtinut usein mitä tapahtuisi, jos hän ei enää jaksaisi kannatella tilannetta.    

– On pakko jaksaa. Tässä maailmassa ei ole ketään muuta, joka haluaa lapselleni niin paljon hyvää ja pidä hänen puoliaan, vaikka hän on ollut jo vuosia väkivaltainen minua kohtaan.    

Minna ei esiinny artikkelissa oikealla nimellään aiheen arkaluonteisuuden vuoksi ja lapsen anonymiteetin takaamiseksi.     

"Antaisin molemmat käteni, että lapseni ei olisi väkivaltainen" 

Moni ohikulkija on ihmetellyt, miksi äiti pitää kiukustunutta lasta tiukasti syleilyssään, eikä päästä irti. Minnan perheessä kiinnipitotilanteet ovat arkipäivää. Hän kuvailee, että niitä on toisinaan ollut jopa viitenä päivänä viikossa.    

– Muistan kauden, kun monena iltana pidin jompaa kumpaa tai molempia lapsia koko illan sylissä. Rauhoitin heitä tai estin tilanteita sattumasta. Sitä kesti aina nukkumaanmenoon asti. 

Minnaa hävettää, kun muut ihmiset näkevät raivokohtaukset tai joutuvat niiden kohteiksi. Naapurit ovat epäilleet, että lapsia kohdellaan kaltoin ja perheen aikuisten ajatellaan olevan huonoja kasvattajia. 

– Olen umpimarinoitunut häpeästä ja antaisin molemmat käteni, että lapseni ei olisi väkivaltainen. 

Väkivaltaa useita kertoja viikossa

Aluksi Minna ajatteli, että kyseessä on normaalia uhmaiän käyttäytymistä. Kun väkivaltatilanteita tuli yhä useammin, Minna otti asian esille neuvolakäynnillä.  

Neuvolapsykologin tutkimuksissa lapsella todettiin tunnesäätelyn häiriöitä. Nyt apua haetaan lastenpsykiatrian poliklinikalta. 

Minnan mukaan lapsi nauttii tapaamisissa saadusta huomiosta, ja siksi ne antavat liian silotellun kuvan tilanteesta. 

– Hoitotilanteet menevät aina hienosti. Lapsi nauttii niistä, kun ei ole stressiä tai kuormitusta. 

Katso myös: Hoitolapsen purema vei Päiviltä työkyvyn – ex-hoitaja kertoo nyt päiväkotiarjen väkivallasta

Poika on nyt ensimmäisellä luokalla koulussa, ja väkivaltatilanteita voi tapahtua useita kertoja viikossa. 

Minna on kerännyt opettajien kanssa listaa tapahtumista, jotta hoitokäynneillä ei tarvitsisi olla ainoastaan äidin kertomusten varassa.  

Usein väkivaltaa on edeltänyt pettymys. Häviö pallopelissä voi saada tilanteen kärjistymään niin, että poika lyö toista lasta.

– Se ei ole pelkkää väkivaltaa, vaan myös uhkailua. Kerran poika sanoi minulle, että hän etsii kotoa teräviä esineitä, joilla satuttaa minua.  

Perhettä yritetään auttaa, lasta ei 

Viime vuonna Minnan lapsi sai ADHD-diagnoosin ja syö aggressiota hillitseviä lääkkeitä. Kuusivuotiaan vahvasta lääkityksestä päättäminen oli vanhemmille iso paikka. He kuitenkin kokivat, että muita keinoja ei enää ollut.  

– Se on kaikista surullisinta lapselle itselleen, että hän joutuu joka päivä elämään väkivallan kanssa. 

Perheestä on tehty lastensuojeluilmoituksia myös heidän itsensä toimesta, ja myös lastensuojelu on tulossa perheen avuksi. 

Minna kuitenkin uskoo, että lastensuojelulla ei ole sen enempää keinoja auttaa lasta kuin heillä itsellään on. 

– Tulkintani on usein se, että eri tahot yrittävät luoda puitteita, että perhe pärjää tilanteen kanssa, mutta itse lapsen sairauden hoito jää vähäiseksi.  

Perhe viettää loma-ajat erillään niin, että kumpikin vanhempi pitää huolta yhdestä lapsesta. Minna tietää, että se ei ole oikeaa elämää, eikä korjaa tilannetta.

Vaihtoehdot ovat kuitenkin vähissä ja vanhemmatkin tarvitsevat lepoa.

"Koittakaa pärjäillä" 

Minna kertoo, että hän on itse lukenut kymmenittäin kirjoja, jotta ymmärtäisi paremmin poikansa käyttäytymistä. Lukemattomat kerrat hän on yrittänyt etsiä syytä myös itsestään. 

– Päivittäin pohdin, olisinko voinut tehdä jotain toisin. Kun sanoin silloin kerran näin, niin oliko se syy, miksi hän on väkivaltainen. 

Hän epäilee, että alkuaikojen viha kumpusi kateudesta vauvaa kohtaan. Nyt taustalla saattaa olla riittämättömät taidot käsitellä pettymyksiä.  

Minna on perehtynyt myös tunnetaitoihin ja siihen, miten niitä voi kehittää. Kodin seinille on liimattu niin tunnekarttoja kuin kiukkumittarikin.  

– Meillä ei ole koskaan ollut fyysistä väkivaltaa kotona. En tiedä, onko se jokin taistele tai pakene -reaktio, joka hänellä laukeaa. 

Toisinaan Minnasta tuntuu, että hänen oma aktiivisuutensa saa hoitotahot passiiviseksi. 

– Kun on vastuullinen perhe, tuntuu, että silloin vastuu jää kokonaan perheelle. Ikään kuin he ajattelisivat vain, että "koittakaa nyt pärjäillä". 

Katso myös: Niuvanniemen psykiatrisessa sairaalassa hoidetaan väkivaltaisia lapsia – Rikospaikka vieraili paikalla 

Elämä kääntyy sisäänpäin 

Lapsen väkivalta on vaikuttanut perheeseen monin tavoin.

Osa ystävistä on kadonnut, kun arkea sävyttää väkivallan ennakointi tai tilanteiden rauhoittaminen. Olemassa olevia ystävyyssuhteita on vaikeaa pitää yllä. 

– Pahinta on se, mitä tapahtuu suhteessa toisiin ihmisiin. Ihan tavalliset asiat ovat niin työläitä, että elämä kääntyy sisäänpäin. 

Kaikki pojan kaverisuhteet rakentuvat äidin toimesta. Ensin pitää käydä vanhempien kanssa läpi lapsen sairaus.  

Minna ymmärtää, miksi ihmiset välttelevät. Hän uskoo, että voisi itsekin toimia niin ilman omaa erityislapsikokemustaan.  

– Toivoisin tukea myös terveydenhuollosta, jotta lapsella pysyisi kaverit ja hän pystyisi käymään harrastuksissa. Vertaisiakin on vaikea löytää, eikä ihan samanlaista tapausta ole tullut vastaan.  

Hyvät yhteiset hetket auttavat jaksamaan 

Minna on jo nyt valmistautunut päivään, jolloin hän joutuu soittamaan poliisit lapsensa hillitsemiseksi. Vertaisten tuen avulla hän on opetellut hyväksymään, että niin voi käydä.  

– Kiinnipitäminen on fyysisesti raskasta. Se aika on lähestymässä, että enää en jaksa.  

Vaikka oma jaksaminen huolettaa, eniten äiti murehtii poikansa tulevaisuutta. Tuleeko hänestä kiusattu tai kiusaaja? Jääkö hän täysin yksin? Selviääkö hän koulusta saati työelämästä? 

– Lapselle toivon parasta mahdollista tulevaisuutta ja elämää. Toivon, että hän löytäisi vielä oman paikkansa.   

Hyvät hetket pojan kanssa auttavat Minnaa jaksamaan. Perheenäidillä on usein mukanaan pieni vihko, johon hän kirjaa päivän ohjelman. Yhdeltä sivulta löytyy myös esikoisen piirtämä sydämillä reunustettu rakkaudenosoitus.  

– Meillä on myös paljon hyviä hetkiä. Se on minun voimavarani.