Sarin tytärtä kiusattiin koulussa 18-vuotiaaksi asti – äiti masentui itsekin: "Pelkäsin, että lapseni tekee liian syvät viillot, eikä herää enää" | MTV Uutiset
Sarin tytärtä kiusattiin koulussa 18-vuotiaaksi asti – äiti masentui itsekin: "Pelkäsin, että lapseni tekee liian syvät viillot, eikä herää enää"
2:54Stop kiusaamiselle! Näin julkisuudesta tutut henkilöt ottivat kantaa koulukiusaamiseen syyskuussa, kun raju koulukiusaamistapaus Vantaalla nousi uutisiin.
Julkaistu 19.12.2020 07:44
Sanna Pietiläinen
sanna.pietilainen@mtv.fi
Sari Jaakkola yritti puuttua tyttärensä koulukiusaamiseen parhaansa mukaan, mutta kiusaamista ei saatu loppumaan. Lopulta Sari masentui itse ja joutui monen kuukauden sairauslomalle. Koulukiusaamisen asiantuntija sanoo vanhempien jäävän usein yksin asian kanssa. Osa jopa pelkää viedä asiaa eteenpäin lapsen huostaanoton pelossa.
Kun Sari Jaakkolan tytärtä, Minervaa (nimi muutettu) alettiin kiusata ensimmäisellä luokalla, Sari keskittyi hakemaan apua tyttärelleen.
– Minerva leikki kolmen muun tytön kanssa keppihevosilla, ja jotenkin kiusaajat ottivat heidät tämän takia kohteekseen. Asiasta puhuttiin opettajan kanssa ja opettaja antoi neuvoksi, ettei keppihevosleikkejä kannata leikkiä koulussa.
Sari otti asian säännöllisesti puheeksi koulussa, mutta turhautui vähitellen ja puhui asiasta yhä vähemmän.
– Kiusaamisesta puhuttiin välillä koulussa, mutta pikku hiljaa lopetin asian esille tuomisen, kun se ei oikein johtanut mihinkään. Pahimmat kiusaajat olivat samoja läpi peruskoulun. Se oli paljolti nimittelyä ja haukkumista, porukan ulkopuolelle jättämistä, Sari kertoo.
Opetushallitus: "Jokaisella on oikeus vapauteen, koskemattomuuteen ja turvallisuuteen"
Kouluilla pitää lain mukaan olla suunnitelma oppilaiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä.
Minervaa kiusattiin lopulta yli kymmenen vuotta – siihen asti, kun hän lopetti ammattikoulun 18-vuotiaana.
Sari sinnitteli vaikeiden tunteidensa kanssa arjen keskellä. Hänellä oli kotona viisi muuta lasta ja hän teki kotona myös työtä perhepäivähoitajana.
– Puolisollekaan en halunnut purkaa pelkoani. Asiasta puhuttiin ohimennen, mutta ei syvällisesti. Hän käsitteli asian omalla tahollaan ja minä omallani.
Vanhemmat keskittyivät siihen, että tyttärelle saataisiin apua.
– Aluksi oli kaikenlaisia tunteita ja epätietoisuutta siitä, miten apua lähdetään hakemaan. Tunsin vihaa: miksi juuri minun lapselleni käy näin ja syyllisyyttä siitä, miksi en kuitenkin puuttunut voimakkaammin ja mennyt koululle puhumaan yhä uudestaan.
Kun tytär oli teini-iässä, Sari näki ensimmäisen kerran viiltojäljet hänen käsivarressaan.
– Tyttö oli päästämässä koiraa ulos, kun paidanhiha nousi. Katsoin hänen käsivarttaan ja kysyin ”viilteletkö itseäsi?”. Hän sanoi, että koira on raapaissut. Järkikin sen sanoi, ettei koiran kynnestä tule sellaisia jälkiä.
–Se pysäytti, tuntui, että sydän lakkasi lyömästä. Kylmä väristys meni koko kehon läpi.
Lehtikuva
Yksi kysymys avasi padot
Arkea jatkettiin siitäkin eteenpäin. Tyttö kävi perheneuvolassa, ja Sari kävi siellä välillä mukana, mutta ei tuonut omia murheitaan ja jaksamistaan esille.
– Sehän siinä onkin hassua: ei tullut mieleenkään, että voisin itsekin saada apua. Kannoin pelkoa ja murheita sisälläni. Perheneuvolassa ei myöskään kysytty koskaan, miten äiti voi.
Työntekoa Sari jatkoi normaalisti.
– En halunnut näyttää ulospäin sitä, että pelkään, että jonakin päivänä lapseni tekee liian syvät viillot, eikä herää enää.
Yksi kysymys muutti tilanteen ja sai vuosikausien padotut tunteet purkautumaan ulos.
– Hoitolasten äiti kysyi, että mikä minulla on, kun en enää hymyile enkä naura entiseen malliin. He olivat toisen äidin kanssa puhuneet huolestaan. Siinä kohdassa padot aukesivat ja aloin itkeä valtoimenaan.
Siitä alkoi Sarin tervehtyminen.
Sari Jaakkola kertoo hyvien ystävien tukeneen vaikeimpina aikoina.
"Koulun suhtautuminen olennaista vanhempien jaksamiselle"
Kasvatustieteen tohtori ja tietokirjailija Päivi Hamarus on väitellyt koulukiusaamisesta ja kirjoittanut aiheesta oppaita. Hän myös kouluttaa kasvatusalan ammattilaisia tunnistamaan ja ymmärtämään koulukiusaamista ilmiönä. Hamarus sanoo Sarin kokemusten olevan yleisiä.
– Vanhemmat jäävät usein melko yksin. Elämä pyörii lapsen tukemisen ympärillä, ja omasta hyvinvoinnista huolehtiminen jää taka-alalle.
Koulun tehtävä on keskittyä lapsen ja nuoren hyvinvoinnin turvaamiseen. Vanhempi voi hakea apua esimerkiksi terveydenhuollon kautta tai perheneuvolasta. Hamarus kertoo, että osa vanhemmista aristelee yhteyden ottamista perheneuvolaan.
– Kuulostaa hullulta, mutta on ollut tilanteita, joissa kiusattu lapsi on otettu huostaan. Vanhemmat eivät aina halua lähteä hakemaan apua sitä kautta.
Hamarus kertoo kiusaamisen aiheuttavan äärimmillään paitsi syvää inhimillistä kärsimystä, myös taloudellisia menetyksiä.
– On ollut tapauksia, joissa perhe on joutunut muuttamaan toiselle paikkakunnalla, myymään asuntonsa ja etsimään uutta työtä toiselta paikkakunnalta. Toinen vanhemmista on saattanut jäädä työttömäksi.
Hamarus sanoo koulun suhtautumisen olevan olennainen myös vanhempien jaksamisen kannalta.
– Tutkimuksissa on käynyt ilmi, että vaikka kiusaamista ei saataisi loppumaan, jaksavat vanhemmat paljon paremmin, jos koulu tekee kodin kanssa yhteisyötä, myöntää kiusaamisen ja ottaa sen hoitaakseen. Sen sijaan, jos koulu kieltää kiusaamisen olemassaolon, ja asian hoitaminen pitkittyy ja vaikeutuu, menettävät vanhemmat todennäköisesti luottamuksensa koulun toimintaan.
Sarin tytär Minerva on nyt 25-vuotias ja muuttanut omilleen toiselle paikkakunnalle töihin ja saanut uusia ystäviä.
– Muutos raskaimpiin vuosiin on valtava. Hiukset ovat siirtyneet pois kasvoilta, ja tyttö hymyilee ja on iloinen.
– Tuska on helpottanut, ja olen luottavaisin mielin hänen suhteensa. Toki taka-alalla on yhä pelko siitä, että hänen masennuksensa uusiutuu.
Sari on sittemmin lopettanut perhepäivähoitajan työt ja kouluttautuu nyt nuoriso-ohjaajaksi. Hän toimii myös Mielenterveysomaisten keskusliitossa FinFamissa kokemusasiantuntijana, eli tarjoaa vertaisapua muille samassa tilanteessa oleville.
– Päivystän puhelimessa, jossa jaamme kokemuksia muiden vanhempien kanssa. Paljon nousee samoja asioita, ajatuksia ja tunteita esille. Monesti nuoren pahoinvoinnin taustalla on koulukiusaaminen. Myös viiltely on yleistä.
–Kunpa olisin itse tiennyt tällaisesta, mutta en ollut kuullutkaan FinFamista silloin, kun itse kärsin samoista asioista vuosikaudet. Olisin kaivannut juuri vertaistukea, sitä, että joku on kokenut saman, ja kysynyt, mitä minulle kuuluu.
Aivan ilman apua Sari Jaakkola ei kuitenkaan ole joutunut selviytymään.
–Iso pelastus olut omat hyvät ystävät, joille on voinut puhua omia tuntojaan. Vakavat asiat on puhuttu ja saatu myös yhdessä naurettua joitakin asioita pienemmiksi.
– Kävin paljon myös juoksemassa. Usein itkin ja pudottelin murheita tienlaitaan. Koirat ovat olleet myös pelastus. On ollut pakko lähteä ulos, vaikka kuinka olisi väsyttänyt.
Lehtikuva
Koulukiusaamisen jälkihoito vielä vähäistä
Vaikka kiusaamisen tunnistamiseen ja siihen puuttumiseen on kehitetty tehokkaita keinoja lasten ja nuorten osalta, on systeemissä vielä aukkoja. Hamaruksen mukaan vanhempien yksin jäämisen lisäksi toinen heikko kohtaa löytyy siitä, että jälkihoito puuttuu kiusaamistapauksissa lähes kokonaan.
– Suomessa on pitkälle kehittynyt traumaterapia ja jälkihoito kriiseissä. Mutta sitten, kun tullaan koulukiusaamiseen, ja lapsi saattaa olla jopa 12 vuotta kiusattuna, ajatellaan, että hän lähtee puhtaalta pöydältä ja selviää kokemuksista, kun kiusaamine loppuu vaikkapa kouluasteen loppumiseen. Mutta eihän se niin mene, Hamarus sanoo.
Hän muistuttaa, että kaikki eivät traumatisoidu, eivätkä kaikki tarvitse jälkihoitoa, mutta useimmille siitä on hyötyä.
Jälkihoidossa keskitytään muun muassa lapsen uuden identiteetin vahvistamiseen.
– Lapselle voi muodostua aivan väärä identiteetti, kun häntä on vuosikausia nimitelty. Jälkihoidon avulla rakennetaan uusi identiteetti ja kysytään, että kuka minä olenkaan, jos en ole se, joksi minua on haukuttu.
Jälkihoitoa on pilotoitu muun muassa Mannerheimin lasten suojeluliiton ja Valopilkun auttamistyössä muutamalla paikkakunnalla. Sekä kiusattuja että heidän vanhempiaan on jälkihoidettu
Hamarus toivoo, että jälkihoito yleistyisi.
– Muutoksissa täytyy aina lähteä liikkeelle vähitellen. Toimintaa voi laajentaa pikku hiljaa.
Kiusaamisen vastaisen oppaan voi ladata netistä
Opetushallitus on julkaissut tänä syksynä oppaan kiusaamisen ehkäisyyn ja kiusaamistilanteiden käsittelyyn kouluissa. Myös oppilaiden ja heidän huoltajiensa näkökulma on huomioitu.
Opetushallitus: "Sekä kiusattujen että kiusaamisessa mukana olevien oppilaiden osuudet ovat laskeneet koko 2000-luvun. Positiivisesta kehityksestä huolimatta kiusaamista esiintyy edelleen kouluyhteisöissä."
